Ensimmäinen Indiana Jones-elokuva on se kiistaton klassikko ja upea leffa. Toinen Indiana Jones-elokuva on viihdyttävä, mutta hieman puutteelilnen. Kolmas ja trilogian viimeinen osa on nimeltään Indiana Jones ja viimeinen ristiretki ja tuo mukaan Kadonneen aarteen metsästäjistä tuttuja elementtejä, mutta onnistuu tuomaan mukaan paljon uutta. Natsit ovat jälleen tulleet takaisin ja Jumalaan liittyvä uskonnollinen esine on jälleen löydettävä. Liitonarkin sijasta tällä kertaa meidän tuntemamme arkeologi pääsee kilpailemaan natsien kanssa Graalin maljasta, johon on vuodatettu ristiinnaulitun Jeesuksen veri.
Elokuvan tarina lyhyesti: Indiana Jones lähtee etsimään kadonnutta isäänsä ja samalla yrittää löytää myös Graalin maljan, josta juominen aiheuttaa ikuisen elämän. Valitettavasti he eivät ole ainoita. Indya huijannut Elsa Schneider kuuluu natseihin, jotka tahtovat myös ikuisen elämän. Tästä alkaa hurja takaa-ajo, josta ei toimintaa ja hauskoja tilanteita puutu.
Koko homma alkaa oikeastaan pätkällä Indyn menneisyydestä, mutta siinä ei nyt mitään mullistavaa tapahtunut. Tässä valaistaan kuitenkin onnistuneesti kyseisen seikkailijan nuoruutta ja kerrotaan esimerkiksi mistä käärmeiden kauhistelu on saanut alkunsa. Toimintakohtaukset ovat erittäin hienoja ja taistelukohtaukset sitä samaa koheltamista. Koko elokuvahan on sellaista täydellistä ja viihdyttävää koheltamista. Tämä on myös hauskin osa kolmesta, vaikka kyllähän kaikki ovat olleet humoristisia. Tämä onnistui vain siinä parhaiten. Lähes kaikista muista paitsi pahiksista löytyi se pieni komediallinen puoli ja joistain vähän isompikin komediallinen puoli. Musiikki ja puvustus on jälleen hienoa. Ensimmäisen osan tutut elementit on tuotu takaisin ja kun siihen on lisätty uusia elementtejä, saamme kokonaan uuden viihdyttävän seikkailun.
Harrison Ford hyppää Indyn rooliin kolmannen kerran ja onnistuu olemaan taas sellainen leppoisa ja huumorintajun omaava seikkailija. Hän on yksi syy miksi Indiana Jones-elokuvista on tullut tälläisiä klassikoita. Ensimmäisen kunnon James Bondin roolissa nähty Sean Connery esiintyy tässä Indyn isänä. Hän vetää roolinsa yhtä hyvin kuin aina muutkin roolinsa. Lisäksi Conneryn ja Fordin yhteistyö pelaa täysillä koko ajan. Alison Doodyn näyttelemä Elsa Schneider onnistuu ihan hyvin, vaikka ei pääse Karen Allenin esittämän Marionin tasolle. Ehkä jotain samaa tasoa Tuomion temppelissä olleen Kate Capshawin tulkitseman Willie Scottin kanssa.
Tässä olisi ollut juuri sopiva lopetus tälle sarjalle, jota ei olisi pitänyt mennä tekemään lisää. Indiana Jones ja viimeisen ristiretken kaltaisen lopetuksen tämä trilogia ansaitsikin ja sellaisen se myös sai. Älä missaa tätä, mutta suosittelen, että tsekkaat ensin aiemmat leffat, vaikka juonen kannalta näillä ei ole hirveästi yhteyksiä. Perfect!