Ensimmäistä osaa paljon synkempi ja tummempi, sekä väkivaltaisempi.

6.7.2008 13:07

Arvioitu elokuva

Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:The Godfather: Part II
Valmistusvuosi:1974
Pituus:192 min

Erinomaisen ensimmäisen osan jälkeen oli aika katsastaa kaksi vuotta myöhemmin tehty jatko-osa: Kummisetä II. Lähdin hyvin odottavaisilla ennakkoasetelmilla katsomaan elokuvaa, sillä ensimmäinen elokuva oli ehdolla 11 Oscar-palkintoon ja voitti niistä kolme. Kakkonen oli ehdolla 10 palkintoon ja voitti lopulta kuusi.

Kakkososan tarina onkin paljon syvempi. Elokuva koostuu kahdesta toisiinsa kietoutuvasta tarinasta. Ensimmäisessä seurataan Vito Corleonen (Robert De Niro) kurjia lapsuuden oloja ja sitä kuinka hän nousi New Yorkissa valtaan. Toinen kuvastaa Corleonen perheen uutta johtohahmoa Michael Corleonea (Al Pacino) ja sitä kuinka hän hallitsee perhettä.

Kakkososa koostuu myös erinomaisista näyttelijöistä. Mukana on Al Pacino, Robert De Niro, Robert Duvall, Diane Keaton, John Cazale ja monia muita erinomaisia näyttelijöitä. Jatko-osa on kuitenkin huomattavasti synkempi kuin ensimmäinen. Yhä enemmän murhia, sotia ja petturuutta. Petturuus onkin niin suuressa roolissa, että katsoja ei oikein tiedä enää keneen luottaa.

Tämä kahden tarinan kertomustyyli onkin erinomainen oivallus Coppolalta, vaikka heikkouksia löytyy. Tarina hyppii vähän liian tiheään tahtiin näiden kahden tarinan välillä. Toiseksi tarinan jotkut seikat alkavat jo mennä hiljalleen yli hilseen. Toinen osa on myös hiukan kliseinen ja ennalta-arvattava. Kuitenkin vallan erinomainen jatko-osa. Ei toki ensimmäisen tasoa, mutta hyvä jatko-osana.

Kummisetä II on kokonaisuuten ensimmäistä osaa paljon synkempi ja tummempi, sekä väkivaltaisempi. Se ei ole ehkä yhtä hohdokas, mutta loistaa edelleen erinomaisilla dialogeillaan ja näyttelijöiltään. Suosittelen kuitenkin lämpimästi katsomaan.

Arvosteltu: 06.07.2008

Lisää luettavaa