Bollywood-leffat ovat yleensä iloisia musikaaleja, joiden juonissa mies ja nainen kohtaavat, rakastuvat ja aikansa elämänpolkua tanssittuaan menevät avioon. Monesti nämä elokuvat tarjoavat katsojakunnalleen myös eräänlaisen tavan matkustaa eksoottisiin paikkoihin, joihin matkaaminen maksaisi todellisuudessa hunajaa litratolkulla. Marigold noudattaa Bollywood-elokuvien perinteistä kaavaa, vaikka sen näkökulma on amerikkalainen.
Heti alusta asti on selvää, ettei Marigoldia ole tarkoitettu kenellekään realismia etsivälle. Se on silkkaa satuhuttua, jossa näytellään isosti yli ja hymyillään huolet pois valkaistuin hampain. Marigoldia esittää Heroes-sarjan erikoislaatuisena yksinhuoltajana paremmin tunnettu Ali Larter. Kuten esittäjänsäkin, Marigold on B-luokan näyttelijä. Käytöksensä puolesta Marigold on karmean itsekeskeinen niuhottaja. Tämän sietämättömän blondin manageri passittaa hänet tuota pikaa Intiaan ilman paluulippua Yhdysvaltoihin. Vieraan maan tarjonta, johon kuuluu suuressa osin eräs hurmaava elokuvamies (Khan), saa Marigoldin vähitellen muuttumaan. Mutta ah ja voi, löytääkö hän kuitenkaan sitä unelmiensa prinssiä, jonka kanssa voisi olla onnellinen?
Jos Marigold olisi puhtaasti Bollywood-elokuva, sen siedettävyys olisi paremmalla pohjalla kuin nyt. Oleellinen epäkohta on se, että elokuvan päätähdeksi on nyt nostettu keskinkertainen amerikalaisnäyttelijä, josta kovin moni ei ole lopulta mitään kuullutkaan. Larter tuo liikaa mieleen valkoisen roskaväen, mikä ei ollenkaan istu paratiisimaiseen intialaismiljööseen. Kaiken huipuksi dialogissa ylistetään hänen Marigoldinsa kauneutta alituiseen, vaikka tyttöriepu on vähintään joka toisessa kohtauksessa hiukset söhrössä ja pussit silmien alla.
Elokuvan musiikkinumerot eivät ole ikimuistoisia, vaikka yritystä toki parempaan onkin. Aidossa Bollywood-rainassa taika piilee monesti siinä, että kömpelö on oikeasti taitava koomikko ja rumaksi haukuttu silmiinpistävän ihana. Marigold saa paljon tanssia sisältävän roolin intialaisesta elokuvasta, mutta ei tietenkään osaa tanssia. Paha tyylirikko on se, ettei Larter todellakaan näytä olevan itsekään kummoinen lanteenvatkaaja – saati komediataituri.
Marigold sopii epäkohdistaan huolimatta romantiikannälkäiselle, joka kaipaa satuhetkeä intialaisin maustein. Vielä parempi tietenkin olisi siinä tapauksessa valita kuitenkin joku aito Bollywood-musikaali.
