Maailmanloppu on mielenkiintoinen aihe siinä että antaa kirjoittajille paljon tilaa kuvailla em. ilmiön aiheuttamia reaktioita. Vielä mielenkiintoisemmaksi aihe tulee kun maailmanloppu tapahtuu modernina aikana. Joka tapauksessa iso aurinkomyrsky tekee omia juttuja ja sattumoisin myös geologinen toiminta alkaa kiihtyä. Kirjailija Jackson Curtis (John Cusack) enemmän tai vähemmän eksyy keskelle isoa operaatiota jonka tarkoitus on kunnianhimoinen. Geologi Adrian Helmsley (Chiwetel Ejiofor) huomasi asian ja Carl Anheuser (Oliver Platt) on iso auktoriteetti. Presidentti Wilson (Danny Glover) taas näytti vihreän valon isolle projektille. On siinä myös sekopäinen DJ Charlie Frost (Woody Harrelson) jonka sekoiluväitteet vain pitivät nyt paikkansa.
Roland Emmerich ohjastelee ja käsikirjoittaa elokuvaa mikä ottaa kunnianhimoisen idean ja menee juuri siihen suuntaan mistä vähemmän kekseliäillä, mutta visuaalisesti hienoilla leffoilla menestynyt ohjaaja menee. Luvassa on siis iso määrä visuaalista spektaakkelia ja laari mistä juoni on raavittu kasaan on aikaa sitten paiskattu epäuskottavien ideoiden tunkioon ja mutantoitunut [I]Meleagris[/I]-suvun epäkuolleeksi lintutitaaniksi joka kuopii, nokkii ja kaakattaa tieteen [B]ja[/B] fiktion epämääräiseksi joksikin. Lyhyesti sanoen leffa yrittää luoda apokalyptiseen spektaakkeliin henkilödraamaa ja epäonnistuu siinä melkoisen komealla tuplapystyvoltilla niskat taittaen.
John Cusack on siis leffan dramaattinen jokamies joka joutuu vähemmän miellyttävään tilanteeseen. Se on melkoisen heikko ratkaisu, sillä Curtisin perheyksikkö on tarinan kannalta äärimmäisen epäkiinnostava ja muovinen klimppi jota on pakko tuijottaa. Onneksi Woody Harrelson ottaa roolinsa kailottavana sekopäänä kaksin käsin ja lypsää siitä kaiken mahdollisen. Oliver Platt on rationaalisen ja kylmän tiedemiehen roolissa ja Chiwetel Ejiofor on se inhimillisempi tieteilijä. Danny Glover huokuu raskautta koko olemuksellaan. Leffan parhaat roolit ovat siis juuri niitä joihin ei keskitytä ja käsikirjoitus saa ne kaukonäköiset vaikuttamaan epäinhimillisiltä hirviöiltä.
Leffa nimeltään [I]2012[/I] on siis valtava kalkkunahirviö joka antaa tuhospektaakkelin faneille ison annoksen silmäruokaa, mutta juoni ei herätä minkäänlaista kiinnostusta ja ne oikeasti mielenkiintoiset hetket ovat pelkkiä sivuviitteitä. Paljon mahdollisuuksia olla oikeasti hyvä [I]science fiction[/I]-elokuva ihmiskunnan joutsenlaulusta ja suurista, kaikkia auttavista teoista jotka se mahdollistaa ja Emmerich hukkaa ne kaikki totaalisen tehokkaasti. Lopputulos oli dramaattisesti yhdentekevä tuhospektaakkeli missä oli aivan liian vähän tuhospektaakkelin vau-efektiä.
