Tuottaja Alain Brigand antoi vapaat kädet 11 ohjaajalle eri puolilta maailmaa. Elokuva koostuu yhdestätoista osasta, joiden jokaisen kesto 11 minuuttia 9 sekuntia. Maat ovat Iran, Egypti, Burkina Faso, Intia, Japani, Iso-Britannia, USA, Meksiko, Bosnia-Hertsegovina, Ranska ja Israel. Tuttuja ohjaajia minulle ennestään oli Meksikon Iñárritu ja USA:n Penn. Arvostelen tämän elokuvan 11 osaa erikseen, mutta pisteet tulevat kokonaisuudesta. Episodien arvostelujärjestys ei ole sama kuin elokuvassa.
Ensimmäinen osa sijoittuu Iraniin, jossa opettaja yrittää selittää noin eka-, tokaluokkalaisille lapsille terroritekoa. Tämä jakso kuuluu yksinkertaisuudessaan parhaimpiin, sillä se valottaa hieman iranilaista elämäntapaa ja koulunkäyntiä. Mutta vain hyvin vähän, onhan kestoa vain 11 minuuttia. Tässä jaksossa pakolaistenkin kärsimykset tuntuvat pieniltä
Ranskan episodi kertoo kuurosta naisesta ja tämän hetkistä terroriteon aikana. Samalla yksi erikoisimmista, samalla tylsimmistä, koska hiljaisuus vallitsee suurimman osan. Yksityiskohtiin ehtii kiinnittää sentään huomiota.
Bosnia-Hertsegovina, sieltä ei ole paljoakaan leffamaailmassa mitään kuulunut. Tämän perusteella mielenkiinto ei herää täkäläistä elokuvaa kohtaa ollenkaan. Köyhät ihmiset, mielenosoitus, siinä tämän osan antimet. Todella tylsä osio, josta pidin vähiten. Mielenkiinto ei herää ollenkaan, eikä näiden ihmisten arkielämä tunnu miltään kotikatsomoon.
Egyptin osio meneekin sitten reilusti tahattoman komiikan puolelle, kun elokuvaohjaaja näkee kuolleen amerikkalaisen sotilaan ja keskustelee tämän kanssa maailmaan tilanteesta. Huomattavasti parempaan lopputulokseen olisi päästy ilman digitekniikalla kikkailua. Tässäkin on samaa vikaa kuin kaikissa muissa pätkissä. Nimittäin lopetus tulee kuin ohjaajalle olisi muistanut mieleen “ai niin, tämänhän piti kestää niin ja niin kauan”. Se pamahtaa yhtäkkiä ja pätkä jää torsoksi.
Vielä tuntemattomampi maa on Afrikassa sijaitseva Burkina Faso. Komediallisin pätkä, jossa paikalliset pojat yrittävät napata Osama Bin Ladenin, mutta kuinkas käy. Iranin jakson kanssa tämä kuuluu siihen joukkoon, josta voi saada jonkinlaisen käsityksen maan elämästä. Hyvä, että tällainen syvimmän Afrikan maa on mukana. Jos ei muuten, niin ainakin tasoarvon takia. Elokuvallisesti ei ylletä huippusuorituksiin, eikä pohjanoteerauksiinkaan.
Meksiko, Amores Perrosin ohjaaja, odotukset korkeimmalla. Yllätys oli melkoinen. Enimmäkseen ruutu on pimeä ja välillä täysin äänetönkin. Jopa hieman Avaruusseikkailu: 2001 tulee mieleen. Sitten tulevat kuvat, nopeat välähdykset WTC:stä hyppäävistä ihmisistä, ja äänet ovat eri maiden uutislähetyksistä napattuja. Tarkkakorvainen voi kuulla myös suomenkieltä. Yllättäen osa, johon on nähty vähiten vaivaa, kuuluu pelkistyksensä ansiosta parhaiden joukkoon.
Historiaa kertaava Iso-Britannia vaikutta eniten pään sisällä. Mies kertaa omia tapahtumiaan syyskuun 11. päivänä Chilessä, jossa harrastettiin todella, todella kuvottavaa kidutusta. Tämän kertomuksen rinnalla WTC tuntuu aika mitättömällä – kaikelle kunnioituksella uhreja kohtaan. Suosikkiosioni, ehdottomasti. Ainoa, jonka tapittaa intensiivisesti naama ruudussa.
Israel taasen on itsemurhapommin jäljiltä sekaisin, ja ärsyttävä toimittaja loikkii jälkimeiningeissä. Hyvin tarkoituksettomalta tuntuva osa opettaa… öööh… ainakin sen, millaista on paikallisen poliisin elämä.
Sean Pennin USA-episodi on tarina vanhasta miehestä, joka elää menneisyydessä luullen vaimonsa vielä elävän. Amerikan poika sortuu lievään imelyyteen, joka on niin tyypillistä amerikkalaiselle elokuvalle. Tekemisen ilo ei ainakaan näy tuloksessa, vaan enemmänkin saa sellaisen käsityksen, että ohjaaja tekee tämän nopeasti alta pois, kun on muutakin duunia alla.
Intian ohjaaja suree tositapahtumiin perustavassa episodissa terroriteosta epäiltyä intialaista poikaa, jonka äitiä ja isää itse FBI:kin jututtaa. Sen takia, että homma on faktaa, on se myös hitusen mielenkiintoisempaa seurattavaa, mutta kaikkien edellisten osien nähtyään, ei voi tätäkään pitää minään erikoislaatuisena tapauksena.
Japanin episodi tuo mukaan mystiikkaa ja antaa mietittävää maailman menosta. Tämäkin on tahotonta komiikkaa, mutta ei niin paljon kuin Egyptin osa. Mies, joka luulee olevansa käärme ja syö rottia, on nimittäin aika hassu näky kiemurrellessaan maata pitkin kalkkaromaisin liikkein.
Loppujen lopuksi kyseessä on harvinaisen epäonnistunut elokuva, vaikka lähtökohdat olivat mitä parhaimmat. Ruusuja ainakin britti- ja meksiko-osille. Risuja sitten kaikille muille.
nimimerkki: Viisas
