Waterloolla on aika erikoinen maine, sillä se oli aikanaan “syypää” siihen, ettei Stanley Kubrick päässyt toteuttamaan ehkäpä elämänsä tärkeintä elokuvaa Napoleon Bonapartesta.
Waterloo nimittäin ilmestyi teattereihin, kun Kubrick oli samaan aikaan aloittanut onnistuneesti oman Napoleon-elokuvansa kuvaukset. Waterloo floppasi kuitenkin pahasti ja kun se kertoi Napoleonista, kuten Kubrickin tuleva elokuva, pelästyi elokuvayhtiö sen verran, että se päätti vetää takaisin Kubrickin projektin.
Kyseisen seikan takia Waterloo päätyikin omiin käsiini.
Waterloo kertoo siis Napoleon Bonapartesta, suuresta miehestä ja hänen viimeisestä taistelustaan, Waterloon taistelusta.
Elokuvan tarinan voi jakaa kahteen osaan, ensimmäinen tunti vietetään Napoleonin (Rod Steiger) ottaessa armeijansa takaisin sen jälkeen kun hän pakeni vankilasta Elban saarelta. Kuningas Louis XVIII (Orson Welles) ei edes yritä pistämään vastaan.
Ensimmäisen tunnin aikana nähdään myös Englannin armeijan komentajan, Arthur Wellesleyn valmistautuminen taisteluun.
Toinen tunti on sitten komeasti kuvattua sotaa.
Waterloo on oikeastaan aika tylsä elokuva. Waterloon taistelu, joka siis käydään elokuvan toisen tunnin aikana, on toki todella hienosti toteutettu (statisteja on käytetty tuhansia ellei jopa kymmeniä tuhansia), mutta ne hetket jolloin ei ammuskella on vain yksinkertaisesti aika yksitoikkoista katseltavaa. Dialogi ei ole sotasuunnittelemisen lisäksi muuta kuin tylsää jutustelua tyhjänpäiväisistä asioista.
Rod Steiger tuo Napoleonista esiin persoonallisuutta, mutta muuten hänen roolisuorituksensa menee ylinäytellessä. Orson Wellesin esiintyminen jää harmittavan lyhyeksi (pari minuuttia), eli hänen suorituksestaan on aika turha puhua.
Christopher Plummer tuo elokuvaan piristystä, hän saa eniten irti roolihahmostaan. Tuossa oli sitten elokuvan tärkeimmät näyttelijät, muita en halua mainita, kukaan ei ollut vakuuttava.
Kokonaisuutena Waterloo on epätasainen ison budjetin sotaelokuva, joka olisi voinut olla eeppisempi tai vaihtoehtoisesti puolituntia lyhyempi. Se tarjoaa kuitenkin visuaalisesti jonkinmoisen elämyksen ja Napoleonista kiinnostuneille mielenkiintoisen matkan ajassa taaksepäin, oli se sitten historiallisesti korrekti tai epäkorrekti.
