Kolmas kokoelma Kaverille ei jätetä -sarjan jaksoja jatkaa epätasaisemmalla linjalla kahteen ensimmäiseen verrattuna. Tarinoiden tyylit ovat kaikki aika erilaisia, mikä on tavallaan ihan mukavaa, mutta myös laadultaan ne ovat hyvin erilaisia. Mukana on pari loistavaa vetoa ja loput enemmän tai vähemmän heikompia jaksoja. Tällä kertaa mukana ovat jaksot Leiwoset, Aino, Remes, Mestarietsivä Asko ja Kesä.
Kokoelma pärähtää käyntiin ensimmäisen kauden jaksolla Leiwoset, joka edustaa ensimmäisen kauden mestarillista linjaa. Harrastelijakuoro Leiwoset saa totuttua isomman keikan eräällä leirintäalueella, joten porukka lähtee matkaan aivan täpinöissä. Tarinan värikkäästä hahmokaartista keskushenkilöksi nousee Pirkka-Pekka Peteliuksen tyypillisen juntilla tyylillään esittämä Risto Tuohi potenssiongelmineen. Kaikki jakson näyttelijät ovat hyvässä vedossa, mutta show’n varastaa täysin itselleen Antti Litja kuoron johtajan roolissa. Litja kuulemma improvisoi replansa ja on ehkä siksi näin liekeissä. Peteliuksen ja Taneli Mäkelän käsis on taas varsin osuvaa tavaraa taiteillen komiikan ja draaman rajamaastossa. Tällä kertaa tosin on kyse ehkä ihan puhtaasta naurattamiseen pyrkivästä komediasta. Dialogi on nasevaa ja satiiri seuramatkoja sekä ryhmätoimintaa kohtaan on varsin terävää. Luvassa on noin 40 minuutin verran mukavan kevyttä vitsitulitusta. Kaiken kaikkiaan hauska kokonaisuus, josta saa varmasti eniten irti, jos on ollut mukana ryhmätoiminnassa tai seuramatkoilla. Jos Kaverille ei jätetä -sarjaa pidetään hieman vakavampana Petelius-Mäkelä-tuotteena, niin tämä on aika lähellä kaksikon tutumpaa ns. puskahuumorilinjaa, jota esimerkiksi heidän Team Ahma edustaa.
Mikko Mattilan ohjaama ja Marianne Tikkasen käsikirjoittama Aino on kolmannelta kaudelta. Se on kertomus teknologia-alan säälittömästä ja armottomasta maailmasta. Kaverille ei jätetä -sarjan pääteemana on pienen ihmisen selviäminen isossa maailmassa, mikä sopii hyvin tähän ilmapiiriin, mutta muuten jakso on hyvin kaukana siitä tyylistä, jonka PPP ja Mäkelä aloittivat ensimmäisellä kaudella. Kaikin puolin tämä jakso on varsin epäonnistunut tapaus, jota tuskin tulee katsottua uudestaan tehdessä uusintakierrosta muusta sarjasta. Jakson tuntemattomat näyttelijät ovat pökkelöitä, juoni hyvin mielenkiinnoton, maailma teennäinen ja hahmot pahvisia. Visuaalinen ilme ei miellytä yhtään ja kokonaisuudesta puuttuu lopulta se ihmisläheisyys, joka muuten on läsnä tässä sarjassa. Ehdottomasti huonoimpia näkemiäni KEJ-jaksoja, jos ei jopa huonoin. Musiikkipuolessa on kuitenkin ainesta ja loppukohtauksessa on kaverille-ei-jätetämäistä karuutta, mutta muuten kokonaisuus on aika surkeahko.
Myös Remes edustaa kolmatta kautta ja on Mikko Mattilan ohjaama. Käsikirjoituksen tähän sci-fihtävään seikkailuun on puolestaan väsännyt Juuso Räsänen. Teos on ihan hauska ja viihdyttävä, mutta mestarillisuudesta ollaan kaukana. Mukana on loistavia oivalluksia ja kivaa sci-fiparodiaa, minkä vuoksi tässä on potentiaalia suurempaankin. Remes jää kuitenkin vain ideatasolla hyväksi, sillä miinuspuolia on liikaa. Tarina jättää kylmäksi, runsas hahmogalleria jää vähän etäiseksi, parodisia sävyjä ei osata käyttää tarpeeksi edukseen ja dialogi on vähän jäykkää. Surkeaan Ainoon verrattuna etuna on onneksi hyvät näyttelijät. Kaartista löytyy mm. sellaiset osaavat ja aika tunnetutkin nimet kuin Kristiina Elstelä, Matti Onnismaa ja Kari Ketonen. Remeksen tarina kertoo Remeksen kaupungista, jonne kolme maalaista eksyy vahingossa. Tuon enempää juonesta ei kannata kertoa, ettei yllätyksellisyys mene pilalle. Matrixin tyylisten tulevaisuusvisioiden ystävät voivat saada jotakin irti, mutta allekirjoittaneeseen ei tämä poikkeuksellisen outo jakso pahemmin kolahtanut. Kehittyvä yhteiskunta tulee tallomaan yhä enemmän pientä ihmistä jalkoihinsa, ja siitä aiheesta saisi tätä lopputulosta enemmän irti.
Viime kokoelmassa mukana ollut Candy Fellows saa jatkoa Mestarietsivä Askon myötä. Tämä taitaa olla sarjan heikoin Petelius-Mäkelä-tekele, mutta ei missään nimessä huono jakso. Candy Fellows on kuitenkin sen verran mahtava jakso, jota ei niin vaan voitetakaan. Siinä esiintyvä Asko Raappana on kyllä sen verran mainio hahmo, että hän ansaitsee jatko-osan. Nyt kuitenkin tukeudutaan liikaa Vesa Vierikon loistavan tulkinnan varaan ja Candy Fellowsin kaltainen loistava tarina on unohdettu. Hahmon joitain piirteitä on liikaa korostettu, eikä hän ole tällaisenaan enää säälittävän sympaattinen, omahyväinen onneonkija, vaan ainoastaan pelkkä säälittävä pelle. Haikean hauska CF kuuluu sarjan hienoimpien joukkoon, eikä Mestarietsivä Asko pääse lähellekään. Vierikko on kuitenkin roolissaan taas kerran erinomainen ja sivuosissa nähtävät Pertti Sveholm ja Tommi Korpela ansaitsevat myös kiitosta.
Kaverille ei jätetä 3:n lopulliseksi pelastajaksi koituu sen viimeinen jakso, sillä ensimmäiselle kaudelle tehty Kesä on suorastaan pieni mestariteos. Petelius ja Mäkelä kutsuvat tätä lisämateriaalipätkässä heidän lempijaksokseen, enkä yhtään ihmettele sitä. Huumoria on vähemmän mukana kuin yleensä ensimmäisen kauden jaksoissa, mutta eipä se pahemmin menoa haittaa. Kyseessä on menneen ajan kesäidyllin värittävä nostalgiatrippi. Se kuvaa melodramaattisesti kolmiodraamaa ja haikeasti kesän hetkellisyyttä. Martti Suosalon tulkitsema vankikarkuri törmää kesälomaa mökillä viettäviin äitiin ja tyttäreen, joihin hän tekee lähempää tuttavuutta. Heidän rooleissaan nähtävät Pirkko Hämäläinen ja varsinkin Irina Björklund tekevät loistavaa työtä. Omieni suosikkinäyttelijöiden joukkoon tämän sarjan myötä noussut Antti Litja saa aikaan vakuuttavaa jälkeä pienessäkin roolissa. PPP:n ja Mäkelän väsäämä käsikirjoitus on mahtava, eikä Mäkelän ohjaus ole koskaan ollut näin taitavaa. Kesäinen tunnelma tuo oman lisänsä riipaisevan satuttavaan kertomukseen, jonka kiehtova ote pitää otteessaan alusta loppuun asti. Kerronta on hyvin elokuvamaista ja teos voittaakin puhtaasti monet suomalaiset filmit, varsinkin kyseisen lajityypin edustajat. Romanttinen draama käyttää hyväksi kliseitä tehden siitä mukavan klassisen.
Koska Kaverille ei jätetä 2 oli niin onnistunut kokoelma sarjan parhaita jaksoja, niin kolmas DVD on siihen verrattuna ikävän vaisu. Laadullinen vaihtelu pitää sisällään nimittäin pari aika epäonnistunutta tekelettä, yhden hyväksi yritykseksi jäävä kokeilu, metkan lomakomedian sekä yhden täydellisyyttä hipovan esityksen. Epätasaisen laadun vuoksi sarjaan tutustumista ei kannata aloittaa tästä paketista, vaan suosittelen edellisiä enemmän. Fanien pitää kuitenkin minun tavoin hankkia koko sarja hyllyynsä ja onhan tässä Kesä.
