Epätavallinen elokuva Popin Kuninkaasta

4.1.2010 13:02

Arvioitu elokuva

Näyttelijät:
Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Michael Jackson's This Is It
Valmistusvuosi:2009
Pituus:121 min

Pelkäsin Michael Jacksonin Lontoon-konserttien valmisteluista kertovan elokuvan koostuvan kuolleen tähden neroutta ääni väristen ylistävien tuttujen ja kylänmiesten kommenteista, joita playbackinä esitetyt musiikkikatkelmat rytmittäisivät. Pelkoni oli aiheeton. Kenny Ortega on onnistunut kokoamaan hajanaisesta aineksesta yllättävän toimivan kokonaisuuden. Pääpaino on musiikilla eikä turhalla ylistyksellä tai sentimentaalisuudella. Kappaleetkin kuullaan pääosin kokonaisina, joskin Jacksonin kesken esitysten vaihtuvat pukineet osoittavat yhtenäisyyden olevan osittainen illuusio.

Elokuvassa annetaan osviittaa siitä, miltä lopputuloksena syntynyt spektaakkeli olisi näyttänyt. Välähdykset pyrotekniikasta, lattian sisältä ponnahtavista tanssijoista, kolmiulotteisesta animaatiosta ja jättiläishämähäkin sisältä kuoriutuvasta popin kuninkaasta muodostavat hauskan kontrastin harjoitusten riisutuille kulisseille ja esiintyjien epäyhtenäisille arkikuteille. Lähes tyhjälle hallille esiintyvä Jacksonkin on kimaltelevien esiintymisasujen sijaan pukeutunut rennompiin vaateparsiin, kuten löysiin Kippari Kalle-housuihin. Ei tarvitse olla meedio arvatakseen, ettei perfektionistina tunnettu Jackson olisi antanut suostumustaan materiaalin levittämiselle elokuvateattereihin.

Ironista kyllä, juuri koruttomuus on yksi elokuvan vahvuuksista – onhan valmiista ja hiotuista kokonaisuuksista nähtävillä jo uraauurtavat musiikkivideot ja Bad- ja Dangerous- kiertueiden konserttitaltioinnit. This is it avaa puolestaan harvinaisen tilaisuuden tarkastella, millaista oli Jacksonin työskentely valokeilan ulkopuolella. Maestro osoittautuu pikkutarkaksi täydellisyyden tavoittelijaksi, joka haluaa vaikuttaa jokaiseen yksityiskohtaan. Harjoitusten tunnelma on hyväntuulinen ja ystävällinen, muttei rento; kenellekään ei näytä olevan epäselvää, mikä on hierarkkinen arvojärjestys tunkiolla. Muusikot, tanssijat ja muu hoviväki käy vuoron perään kumartelemassa popin kuninkaalle, joka muistaa jokaisen korjausehdotuksensa lopuksi mainita sanovansa kaiken ”äärimmäisellä rakkaudella ja kunnioituksella”.

Jacksonin maine ei hänen viimeisinä elinpäivinään ollut puhdas kuin enkelillä, mutta ääni oli. Hän joutuu tosin säästelemään harjoituksissa ääntään ja muistuttaa ulkoisesti haurasta vahanukkea, mutta musiikin alkaessa soida ulkokuoren alta paljastuu energisen ja hyväkuntoisen oloinen, sulava tanssija ja suvereeni esiintyjä. Michael Jackson saa vielä kerran näyttää, mihin hänen asemansa popin kuninkaana pohjautuu.

This is it? Tuskin. Jacksonin kuolemalla tahkotaan rahaa varmasti vielä vuosikausia, ja uusia julkaisuja on luvassa. Rahastuksen maku on tietysti tässäkin tuotoksessa, mutta samalla se on lähtökohtiinsa nähden myös yllättävän viihdyttävä musiikkidokumentti ja onnistunut kunnianosoitus aikansa suurimmalle tähdelle.

Arvosteltu: 04.01.2010

Lisää luettavaa