Viimevuosien Christie-filmatisoinnit ovat lähes poikkeuksetta tulvineet (teennäistä!) vanhanajan romantisointia, kirkkaita värejä, homoiksi kääntyneitä epäiltyjä ja ei-niin-sutjakoita vitsejä kaiken pohdinnan keskellä. En väitä, että Agatha kääntyilisi haudassaan, mutta huoahdan silti.
Toisin oli vielä 60-luvulla. Silloin Christien etsivämummo Marple kääntyi jopa Pekka ja Pätkä –sarjojen Justiinan mieleen tuovaksi hahmoksi rutkasti komediaa tarjoavassa tuotannossa. Ja vieläpä niin, että vaikka rikostarinakuningatar eli, niin käsikirjoittajat Jack Seddon ja David Pursall tohtivat varastaa kuulun hahmon omaan tarinaansa. Niinpä kyseessä ei ole virallinen Marple-julkaisu.
Murha näkyvissä onkin ihastuttavan pöhkö elokuva. Vuosi ennen tuotosta (siis vuonna 1963) ainoan Oscarinsa napannut Margaret Rutherford tulkitsee mainiosti hieman tukevaa ja ei niin yliluonnollisen välkkyä Marplea. Joku voisi sanoa, että vain se kaulin puuttuu kädestä…
Vaan mitäpä yhdestä kaulimesta, mitä sillä on väliä, kun Marple pääsee miekkailemaan pahiksen kanssa! Se jos jokin on näky, joka jokaisen Agathan kirjoja ahmineen pitäisi nähdä. Kevyesti hohotellen ja hihitellen. Samaa osastoa edustaa viinapullonrikkoutumiskohtausta seurannut hyttienvaihtoepisodi.
Murha näkyvissä on mukava(n wanhanaikainen ja tarkoituksellisen koominen) piristysruiske totutussa Christie-ympäristössä. Kun vielä Lionel Jeffriesin esittämä kapteeni on riipivän hauska ilmestys, niin kyllä moista laivalla tapahtuvaa rikosjahtia katselisi pitkään. Jopa ruotsiteksteillä FST:n puolelta. Tack Yle.
