Ranskalainen komedia, joka on hauska? Yhden vitsin varaan väännetty Didier täyttää lupauksensa hauskuudesta, mikäli sellaisena käsitetään yhden suloisen käkkäräpäämiehen koiramainen käytös ja pari hauskaa repliikkiä siellä täällä. Leffa voisi olla suoraan Hollywoodista, ellei joka pärstä jauhaisi ranskaa. Jostain syystä elokuvassa ei ole edes nk. hävyttömyyksiä. Varsin yllättävää.
Didier on kelpo poika. Eräänä päivänä hänestä tulee mies. Ei mitenkään outoa. Paitsi että Didier oli koira. Puhuminen ja ihmisten tavat tuottavat ex-hurtalle vaikeuksia, mutta palloleikit pyllyjä haisteleva lutunalle hallitsee paremmin kuin hyvin. Niinpä piskiä huoltanut Jean-Pierre (Bacri) keksii tässä jalkapallon tulevaisuuden. Ja onhan kaiken ohessa myös se tavanomainen rakkaustarina.
Alain Chabatin ohjaustyö on kelvollista, samoin kuin näytteleminenkin. Jos koiran matkimisesta jaettaisiin palkintoja, tälle hepulle pitäisi antaa yksi. Toisaalta tällaiset heppoiset fantasiahupailut eivät kyllä kaunista kenenkään ansiolistaa. Mukavalla tavalla vanhanaikainen leffa onnistuu kuitenkin olemaan parempi kuin kuulostaa. Ihan kivaa viihdettä. Lopputeksteissä on ranskankielentaitoisille tarjolla hubaa bongattavaa.
