Erinomainen Bond-elokuva ja vakoilujännärinäkin täysin toimiva.

2.2.2009 23:01

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:From Russia with Love
Valmistusvuosi:1963
Pituus:116 min

Yhdysvaltojen presidentin, John Fitzgerald Kennedyn kymmenen suosikkikirjan listalla oli vain yksi fiktioteos. Se oli Ian Flemingin kirjoittama 007 Istanbulissa. Tohtori Ei:n osoittautuessa menestyksesi päättivät Harry Saltzman ja Albert R. Broccoli tehdä seuraavana filmatisoinnin siitä. Pääosaan kiinnitettiin taas Sean Connery, budjetti oli kaksinkertainen ja ohjaajan penkille istui taas Terence Young tulkitsemaan Richard Maibaumin sovitusta. John Barry teki musiikin ja Peter Hunt leikkasi kokonaisuuden kasaan. Eli kaikki vanhat naamat olivat mukana työssä, joskin Ken Adam oli lavastamassa Stabley Kubrickin komediaelokuvaa.

James Bond (Sean Connery) on palannut kuvioihin ja saa tällä kertaa passituksen Istanbulin kauniiden vihermaisemien ääreen. Bondin tehtävänä on varastaa himoittu Lektor-koodinmurtaja MI6:lle. Homma ei ole ihan helpoimmasta päästä vaaran uhatessa jokaisen kulman takana. Myös muut häikäilemättömät rikollisorganisaatiot – etunenässä SPECTRE – haluavat koodinmurtajan itselleen hinnalla millä hyvänsä. Menoa haittaavat kylmäverinen salamurhaaja Grant (Robert Shaw), jonka maine epäonnistumattomana tappajana pistää kapuloita jopa Bondin rattaisiin.

Siinä missä Tohtori Ei haki vielä ilmaisunsa suuntaa, löytää 007 Istanbulissa sen heti ja siinä on kaikkea. Siinä on juonittelua, hyytävä roisto, kivikova kovanaama, joka todellakin on Bondin tasoinen, visuaalista ja naisellista kauneutta ja eksoottisia maailmankolkkia ja niissä eksoottisia paikkoja. Richard Maibaumin sovitus lisää juoneen kolmannen osapuolen tanssimaan osapuolien välissä ja kiihkeää toimintaa.

Sean Connery tekee tähtiroolin ruumiillistaen Flemingin luoman agenttihahmon lihaksi. Komea, karkea ja kovaotteinen skotlantilainen tappelee, kovistelee ja uhkailee äärimmäisen karusti ja karismaa löytyy. Pedro Armendariz värikkäänä Kerim Beyna on kovanaama ja samalla myös miehisen huumorin lähteenä. Daniela Bianchi on uhkien edessä avuton ja naiivi, mutta silti kyseessä on äärimmäisen toimiva kaunotar, joka on suorastaan kriittisen tärkeä juonelle ja minkä tuskallista epäpätevyyttä Bond saa sietää, joskin mukana on myös huumoria pehmentämässä elokuvaa.

Bernard Lee on karhea esimies M, Desmond Llewelyn ei vielä ole ärsyyntynyt Bondin tapaan tuhota hänen laitteensa ja M:n sihteeri Moneypenny (Lois Maxwell) on työpaikkaflirtin kohteena.

Konnakoplassa on monta rumaa naamaa ja varsinaisena varjona toimiva Robert Shaw ei epäonnistu. Donald Grant on todellinen uhka ja vaara Bondille ja vaikka Bond saa tarvitsemansa tilaisuuden tämän ahneuden vuoksi ei tämä siltikään ole mikään kevyt vastustaja ja näiden junatappelu on erityisen raaka ja kovaotteinen tappelukohtaus vailla eleganssia tai hienoksia. Kyseessä on puhtaasti fyysinen hakkauskohtaus missä häviäjä kuolee ja voittajaan käy erittäin kipeää ja koko elokuvan ajan Shawin läsnäolo tuntuu vahvana. Lotte Lenya eversti Klebbinä on kirjallista versiota huomattavasti siloitellumpi hahmo, mutta kyseessä on silti piinkova KGB-eversti, joka ei helpolla värähdä tai hermostu. Silti herättää SPECTREn numero yksi hänessä kiistatonta kauhua ja Vladek Sheybal ylimielisenä Kronsteenina saa maksaa suunnitelmansa epäonnistumisen hinnan ja sen toimittaa virheettömästi sittemmin KGB-pomo kenraali Gogoliksi kohonnut Walter Gotell synkeällä uhkaavuudella. Eric Pohlmannin hillitty, matala ääni on juuri täydellinen numero yhdelle ja tämän valkoista persialaiskissaa pitelevät kädet kuuluvat Anthony Dawsonille.

Erinomainen Bond-elokuva ja vakoilujännärinäkin täysin toimiva. Sittemmin pakollisiksi, miltei ritualistisiksi muodostuneet kohtaukset ja elementit ovat mukana ensimmäistä kertaa tai sitten ensimmäisen kerran oikein ja se kissa oli mukana sen tähden jotta olisi jotain mitä kuvata kun ei kasvoja haluttu näyttää. Ainoa pieni miinus on siinä että Grantin ja Bondin kiivaan kohtaamisen jälkeen meno muuttuu liiankin hektiseksi ja nämä uudet SPECTREn tappohyökkäykset eivät ole yhtä vakuuttavia, vaikka juonikuvio sen selittää miksi näin on. Silti tulee kaksi miltei tarpeetonta toimintaosuutta ennen lähes yhtä ylimääräisen oloista lopullista kohtaamista operaation toteuttajan kanssa.

Arvosteltu: 02.02.2009

Lisää luettavaa