Carol (Deneuve) on kauneushoitolassa työskentelevä kaunis nainen, joka asuu siskonsa kanssa. Hänen kiinnostuksensa miehiä on kohtaan on pelon ja halun sävyttämä ja siskon (Furneaux) lähtiessä poikaystävänsä Michaelin (Hendry) kanssa Italiaan Carol jää yksin asuntoon ja hänen tajunsa todellisuudesta romahtaa.
Polanskin surrealistisia sävyjä omaava elokuva on täyttä asiaa ja kuvaa persoonallisuuden romahtamista pelottaa intensiteetillä. Hallusinaatiot, kuuluvat äänet ja lisääntyvä ahdistus muodostavat tehokkaan mustavalkokuvauksen kanssa irvokkaan kuvaelman hulluudesta ja tämä kaikki on toteutettu äärimmäisen huolellisesti.
Catherine Deneuven äärimmäisen kliininen suoritus on yhtä inhottava kuin se säälittävä ja muiden näyttelijöiden suoritukset ovat yhtä luontevat, vaikka jäävät armotta paitsioon. Tämä elokuva ei esitä objektiivista totuutta tapahtumista, vaan pysyy koko ajan väitteessä miespolven iljettävyydestä. Myös kohtaukset joissa Carol ei ole mukana on kirjoitettu tukemaan tätä näkemystä, mutta tämä tekee elokuvaan tehokkaan painotuksen.
Käsikirjoituksessa on onneksi kohtaus, minkä tarkoitus on selkeästi osoittaa vastakkainen argumentti, mutta se kuitenkin estyy väkivallan päästessä valloilleen.
Repulsion on elokuva, mikä hyödyntää sittemmin runsaaseen käyttöön tulleita konsteja kuvata repeilevää psyykeä ja ahdistusta äärimmäisellä tehokkuudella. Tämän inhottavan tehokkuuden vastapainona on pakko sanoa, että kerronta on ajoittain loikkivaa, mutta shokkien katkomana katsoja pysyy varpaillaan koko ajan.
Musiikki on Chico Hamiltonin säveltämää bassopainotteista jazzia ja synkeitä hälyääniä, jota käytetään tehokkaasti kuvan kanssa. Repulsion perustuu yhtä paljon ääneen kuin se perustuu kuvaan. Voi vain kuvitella, miten näin nerokkaalla tavalla luotu käsikirjoitus toimisi 5:1-äänillä ja väreissä. Joko loistavasti tai surkeasti.
Erinomainen kuvaus kirjaimellisesti hulluuteen ajautuvan ihmisen tunnetiloista ja harhoista. Suoraan psyyken ytimeen ja sieltä tuhon maisemiin.
nimimerkki: Jurpo
