Erinomainen sotadraama, joka saavuttaa huippunsa sydäntä riipaisevassa ja mieleenpainuvassa lopussaan.,

13.3.2008 21:57

Arvioitu elokuva

Näyttelijät: ,
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Gallipoli
Valmistusvuosi:1981
Pituus:110 min

Gallipoli kuuluu australialaisen Peter Weirin (esim. Truman Show, Kuolleiden runoilijoiden seura) varhaisempiin ja vähemmän tunnettuihin elokuviin.

Gallipoli kertoo kahden nuoren pikajuoksijan tien kotikulmiltaan Australiasta Turkkiin Gallipolin taisteluihin vuonna 1915. Archy Hamilton (Mark Lee) on alaikäinen, mutta idealistinen ja innokas lähtemään sotaan. Frank Dunne (Mel Gibson) puolestaan ei pidä sotaa omana asianaan, vaikka hänen kaverinsa ovatkin värväytymässä. Nuorukaiset kohtaavat ja ystävystyvät juoksukilpailuissa, joiden jälkeen Archy epäonnistuu värväytymisessään jäätyään kiinni alaikäisyydestään. Uusi yritys toisella paikkakunnalla lähettää kuitenkin molemmat miehet rintamalle, kun myös Frank värväytyy. Onhan hän huomannut että naiset pitävät univormuista.

Sodan kuvaukseen käytetään melko vähän aikaa, mutta sitäkin tehokkaammin. Sodan kuvauksesta välittyy selvästi sodanvastainen kuva, hieman samaan tapaan kuin Stanley Kubrickin varhaisessa elokuvassa Kunnian polut (1957).

Musiikki ansaitsee myös erityismaininnan toimivuudestaan. Tunnelmaa luodaan kahdella täysin erityyppisellä musiikilla, Jarren Oxygenella ja Albinonin klassisella Adagiolla.

Juoni on Gallipolissa yksinkertainen, mutta Weir kuljettaa elokuvaa sujuvasti eteenpäin. Kokonaisuutena Gallipoli on erinomainen sotadraama, joka saavuttaa huippunsa sydäntä riipaisevassa ja mieleenpainuvassa lopussaan.

What are your legs?
– Springs. Steel springs.
What are they going to do?
– Hurl me down the track.
How fast can you run?
– As fast as a leopard.
How fast are you going to run?
– As fast as a leopard.
Then lets see you do it.

Arvosteltu: 13.03.2008

Lisää luettavaa