Poikamiesäiti on kunnon vanhan ajan romanttinen komedia, joka on hauska ilman pissa-kakkahuumoria ja romanttinen ilman nykyistä ylimakeaa Hollywood-siirappia.
Polly Parrish (Ginger Rogers) työskentelee John B. Merlinin tavaratalossa, kun hänelle ilmoitetaan, että hän saa etsiä uutta työpaikkaa pyhien jälkeen. Myöhemmin Polly löytää pienen lapsen orpokodin portailta ja vie sen sisään, mutta kukaan ei suostu uskomaan, ettei lapsi ole hänen. Kuullessaan lapsesta John B. Merlinin poika, David (David Niven) ilmoittaa, että Polly saa pitää työnsä vain, jos tunnustaa lapsen omakseen, sillä hänkään ei usko, että lapsi ei ole Pollyn. Polly saa apua vuokraemännältään (Ferike Boros) lapsen hoidossa, jonka nimeksi tulee John. David alkaa pyöriä Pollyn ympärillä ja pian tämän työtoveri (Frank Albertson) ilmoittaa kirjeitse Davidin isälle (Charles Coburn), että tämä on isoisä. Siitä luonnollisesti seuraa väärinkäsitysten ketju eikä asiaa auta se, että Polly on alkanut rakastua Davidiin.
Poikamiesäiti on erinomainen vanha romanttinen komedia. Näyttelijät on valittu osuvasti. Ginger Rogers on juuri sopiva rooliin ja näkyy pärjäävän mainiosti ilman Fred Astairea. David Niven on upea ja hauska, vaikkei amerikkalaisena vakuuta, mutta se onkin vain pieni sivuseikka. Hän ja Rogers pelaavat hyvin yhteen, näyttelijöiden välinen kemia toimii. Charles Coburn on mainio hieman kärttyisenä isänä ja Ferike Boros on sympaattinen Pollyn vuokraemäntänä.
Ohjauksessa ei ole valittamista, mutta ei se myöskään erotu joukosta. Käsikirjoitus on erinomainen. Se oli Oscar-ehdokkaana parhaasta alkuperäisestä tarinasta. Myös Rogersin tanssitaitoja hyödynnettiin, mutta vain vähän, niin ettei tätä elokuvaa pysty leimaamaan musikaaliksi.
Elokuvaa katsoessa kannattaa ottaa huomioon, että se on tehty 1930-luvulla, jolloin ei ollut kovin hyväksyttävää olla sinkkuäiti. Plussaa on se, ettei leffaa ole pituudella pilattu. Tiivistettynä poikamiesäiti on hauska ja romanttinen elokuva, jossa on loistavat näyttelijät.
nimimerkki: LeffaPopcorn
