Sydneyläinen Tick (Hugo Weaving), joka omissa ammattipiireissään tunnetaan Mitzinä on lähdössä kiertueelle Sisä-Australiaan. Vanha veteraani Bernadette (Terence Stamp) lähtee mukaan päästäkseen surunsa ylitse. Retkueen kolmas edustaja on Adam (Guy Pearce), eli Felicia ja hänen ensimmäinen osallistumisensa retkueen yhteiseen päämäärään on Priscilla. Valitettava kohtaaminen vähemmän ystävällisten aussien kanssa ja pieni sivupolku antaa Aavikon Kuningattarelle sen iskevän vaaleanpunaisen värin. Matkan aikana tapahtuu jos jonkinlaista ja kolmikko myös kasvaa nelikoksi karskin Bobin (Bill Hunter) avioliiton kariutuessa Cynthian (Julia Cortez) kanssa. Meno on hauskaa ja tunnelma on hyvä.
Vaikka Priscilla – aavikon kuningatar kertoo homoista ja transseksuaaleista ja dragista ei elokuva itsessään ole yhtään osoitteleva. Stephan Elliottin ohjaus ja käsikirjoitus on täynnä erinomaista dialogia ja absurdeja tilanteita, mutta myös tummempia aiheita. Onneksi värikäs (monella mielellä) tarina vääntää tylytkin kohtaukset napakoiksi komediahetkiksi.
Hugo Weaving ja Guy Pearce tekevät erinomaisen hauskaa työtä nuorempina esiintyjinä, eikä mikään rakastavaisten kina jumita kerrontaa yhtään. Weaving on se synkempi, vakavampi persoona ja Pearce revittelee riehakkaasti Feliciana joka osaa uskomattoman charmikas rentoudellaan, mutta myös yhtä julma. Australialaisjermut ovat luonnollisesti erinomaisia, vaikka mitään todella suurta henkilökehitystä ei tapahdukaan, mutta koska kyseessä on road-movie ei se haittaa.
Brittivahvistus Terence Stamp on paitsi tyrmäävä näky Oscar-arvoisessa puvustuksessa, myös loistavassa vedossa, vaikka hienostunut brittiaksentti ei oikein rimmaa australialaisslangin kanssa. Silti Stamp tekee herkän, kokeneen suorituksen kaiken epämukavan kokeneena veteraanina, joka silti kumma kyllä on yhä tietoinen siitä että on mies ja hallitsee muutamia hyvin miehisiä kykyjä, kuten ryyppäämiskisat, solvaamisen ja tappelemisen. Eikä hän myöskään pidä ABBAsta.
Priscilla, vaaleanpunainen ja oikutteleva bussinrämä, joka symbolisoi myös koko kolmikkoa kokoaa yhteen suuren määrän erilaisia elementtejä ja vastoin odotuksia rakentaa niistä toimivan kokonaisuuden. Vaikka sävy on ajoittain hyvinkin ilkeä on pääpaino värikkäässä ihmisdraamassa, upeassa kuvauksessa ja hyvässä tunnelmassa. Erinomainen näyttelijätyö on pelkkä bonus.
