Tässä on taas kyseessä nostalgiapläjäys. Vain muutaman dollarin tähden, oli ensimmäinen spaghettiwestern jonka näin. Muistan hetken elävästi. Elokuvaharrastukseni oli kasvamassa suuriin mittoihin, joskaan en silloin vielä käsittänyt elokuvasta TAITEENLAJINA juuri mitään. Ikää oli jotain 11, 12 vuotta, ja westernkokemukseni pohjautuivat lähinnä John Waynen Amerikkalaisiin länkkäreihin, jotka ovat ihan erilaisia kuin nämä italialaiset. Wayne ei ikinä ampunut ketään syyttä, eikä selkään. Musiikki oli aina hilpeää ja hahmot selkeästi hyviä tai pahoja. Nyt silmieni eteen avautui Sergio Leonen kyyninen, niukkapuheinen western jossa päähenkilöt ovat pahoja ja pahikset ilkeitä. Hyviksetkin ampuvat ensin ja kysyvät sitten. Miehet ovat kaikki palkkatappajia tai roistoja, naiset huoria. Tuuli ujeltaa, aseet paukkuvat ja hiki virtaa. Lähikuvia silmistä, aseista, ja hitaasti eteneviä kaksintaistelujaksoja. Ja Ennio Morriconen loistavaakin loistavampi musiikki, joka on vahva osa elokuvaa, ja monessa kohtauksessa korvaa dialogin sataprosenttisesti.
Palkkionmetsästäjä Douglas Mortimer saapuu kaupunkiin, ja lähtee samantien vankilasta karanneen Indio nimisen roiston perään, koska kymppitonnin palkkio houkuttaa. Hän ei kuitenkaan ole ainoa joka on Indion perässä, sillä miestä jahtaa myös toinen palkkionmetsästäjä, nuori mies joka tunnetaan nykyään nimellä Man With No Name.
Clint Eastwood ja Lee Van Cleef tekevät loistavat roolit, ja Sergio Leone ohjaa loistavasti. Morriconen musiikki, kuten jo todettu, on tälläkin kertaa loistavaa. Mutta silti, jotain puuttuu. Loistavan Kourallisen dollareita jälkeen tämä taalatrilogian keskimmäinen osa ei vain tunnu yhtä hyvältä kuin ensimmäinen osa, puhumattakaan omasta lempparileffastani Hyvistä pahoista ja rumista joka on ko.trilogian kolmas osa. Mutta eipä silti, loistava leffa kuitenkin.
Todella hieno leffa, mitäs tässä muuta voi sanoa. Dollarileffoista huonoin, mutta silti erittäin hyvä. Clintti on maailman kovin jätkä.
