Muumiosta, tuosta muinaisegyptiläisestä kävelevästä raadosta, on aikojen kuluessa tehty useita elokuvia. Milloin enemmän, milloin vähemmän onnistuneesti. Stephen Sommersin Muumio on melko keskikertainen. Elokuva on sekoitusta aiempia Muumioelokuvia ja Indiana Jonesia.
Kolmetuhatta vuotta sitten ylipappi Imhotep (Vosloo) pelehtii faaraon rakastajattaren kanssa. He jäävät kiinni ja tappavat faaraon, mutta rakastajatar tekee itsarin ja Imhotep pääsee pakoon. Mutta mies napataan hänen suorittaessaan rituaalia, jonka on määrä herättää rakastajatar henkiin, ja mies haudattaan elävältä hirveän kirouksen saattelemana.
1920-luvulla Rick OConnell (Fraser) ja Evelyn Carnahan (Weisz) saapuvat haudalle ja herättävät vahingossa Imhotepin muumion. Sitten alkaakin vitsaukset vaivaamaan egyptiläisiä. Eikä muumiokaan tunnu olevan kovin hyvällä päällä.
Muumiossa yhdistyy ihan kivasti kauhuelokuvat ja Indiana Jones. Kauhua tästä ei kuitenkaan löydy. Muutama kohtaus kyllä hieman säikäyttää, mutta sen enempää ei kauhun saralta kannatta odottaa. Indiana Jones -tyylistä meininkiä on sitten paljon luvassa. Kadonneet aarteet ja kirotut haudat ovat jo turhankin tuttua kamaa.
Toki tähän on saatu perinteisten seikkailuelokuvien tapaan paljon toimintaa ja huumoria. Toimintapuoli ainakin takaa sen, ettei katsoja pääse pahemmin tylsistymään. Toiminta on melko huumoripitoista, eikä mitenkään vakavasti otettavia, mutta se ei liene tarkoituskaan.
Muumiostahan löytyy kliseitä vaikka millä mitalla. On kirottuja hautoja, rahaa ja kunniaa havittelevia arkeologeja ja muita tuttuja juttuja. Myös dialogi on melko tönkköä, eikä yksiulotteiset hahmotkaan oikein vakuutta. Mutta vaikka elokuva onkin äärimmäisen kliseinen, niin kyllä tämä silti jaksaa viihdyttää kestonsa ajan.
nimimerkki: Ville
