En ole nähnyt alkuperäistä, ensimmäistä Tappajahaita, enkä myöskään sen ensimmäistä jatko-osaa, Tappajahai 2:sta. Tappajahai 3:n olen kuitenkin pyörittänyt soittimessa kertaalleen. Elokuva onkin toteutettu oikein kolmiulotteisena. Mielenkiintoinen idea, tehdä Tappajahai-elokuva 3-D:nä. Ikävä kyllä itse en tiedä, miten 3-D-lasit tehdään. Tuo kertoneekin jo, miltä elokuva näyttää.
Michael Brody (Dennis Quaid) ja tämän veli Sean (John Putch) työskentelevät Floridan Sea Worldissa, meriaiheisessa huvipuistossa. Puiston ylpeys on iso laguuni, jonka läpi johtaa suuri, vedenalainen putki. Ihmiset voivat kävellä putken läpi ja ihastella merenalaista elämää. Eräänä päivänä laguuniin ilmaantuu pieni valkohai, joka saadaan pyydystettyä, ja siitä suunnitellaan puiston uutta vetonaulaa. Tästä olisi tarkoitus tulla suuri sensaatio, ensimmäinen vankeudessa elävä valkohai blaa blaa blaa. . . kolme arvausta, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kaikki menee pieleen. Pikkuhai kuolee, ja laguuniin hyökkää sen raivostunut emo, 12-metriä pitkä valkohai, joka muuttaa avajaiset kaaokseksi päättäessään listiä ihmisiä oikein olan takaa. Ja nyt se olisi vielä saatava jollain konstilla hengiltä. . .
Elikkäs erittäin kömpelöä menoa. Pelonväristysten sijaan elokuva onnistuu aiheuttamaan lähinnä naurunpyrskähdyksiä. Välistä tuntuu, että elokuva alkaa kallistua komedian puolelle. Ilman 3-D-laseja filmi on naurettavan näköinen. Kai tämä 3-D-laseilla näyttäisi paremmalta, mutta kun sellaisia ei ole niin ei ole.
Leffa ei kuitenkaan ole huono. Juoni on ihan hyvä, mutta hahmot jäävät stereotyypeiksi. Näyttelijät eivät saa rooleistaan mitään irti, erityisesti Michael Brodyä näyttelevä Dennis Quaid on todella ärsyttävä. Kaikista miinuksistaan huolimatta elokuva on kuitenkin viihdyttävä. Viimeiset 20-minuuttia ovat kaikkein kömpelöimpiä, mutta myös viihdyttävää seurattavaa. Välillä repesin ihan tosissani, mm. kohtaus, jossa hai särkee ruudun, on ilman 3-D laseja aivan käsittämättömän tökerö. No, saapahan tälle ainakin nauraa, jos ei muuta. Ei tämä huono ole, ihan katsottavaa kamaa, muttei todellakaan mikään mestariteos. Elokuvan parhaat hetket ovat ehdottomasti ensimmäiset kaksi minuuttia, jolloin kuvataan hiljaista merenpohjaa hienon musiikin säestyksellä.
