Erittäin positiivinen yllätys. Loistavaa viihdettä.

29.6.2003 12:36

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Interstate 60
Valmistusvuosi:2001
Pituus:112 min

Leffa, joka näytti vuokraamon hyllyllä aivan rivipätkältä eikä mitenkään edes houkuttelevalta. No, kun katsoo paljon leffoja voi kokeilla myös sellaista, joka ei kannen perusteella säväytäkään. Pläjäystä markkinoidaan Michael J. Foxin nimellä vaikka äijä on oikeastaan messissä vain alun johdannossa, joka sekin tuntuu melkoisen irtonaiselta ja hiukan turhalta. Leffan todelliset starat ovat James Marsden ja Gary Oldman.

Päähenkilö Neal täyttää 23-vuotta ja on hiukan hukassa elämänsä suurten päätösten kynnyksellä. Keskittyäkkö maalaamiseen vai lähteäkö lukemaan lakia kuten isukki toivoo ja odottaa. Onneksi synttäribileisiin sattuu paikalle mystinen O.W. Grant, jolla on kyky toteuttaa ihmisten toiveita (1 per ihminen omalla kierolla tavallaan). Neal toivoo vastausta elämälleen ja siitähän alkaakin varsinainen seikkailu. Heppu saa tehtäväkseen viedä paketin mystistä valtatie 60:ntä pitkin Danveriin, jonne on melkoinen matka. Kuten joku viisas on joskus sanonut että “tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka” ja juuri tästä on kysymys. Neal sattuu valtatiellä outoihin paikkoihin ja törmää kummiin ihmisiin, jotka tarjoilevat vastauksia elämään.

Toteutus on varsin tyylikäs. Toimintaseikkailupläjäyksestä tulee mieleen väkisinkin Paluu tulevaisuuteen. Ohjaaja Bob Galehan on sekaantunut Paluu tulevaisuuteen -leffoihin tuottajana ja käsikirjoittajana, joten ihmekös tuo että jotain samaa henkeä tästä löytyy. Myös Christopher Lloydin mukanaolo vetää jotenkin tuonne suuntaan. Oldman on aina hyvä, leffa kuin leffa. James Marsden ei säväytä mitenkään erikoisemmin, mutta hoitelee hommansa ihan ok. Täytyy sanoa että erittäin positiivinen yllätys suhteessa odotuksiin. Loistavaa viihdettä.

Arvosteltu: 29.06.2003

Lisää luettavaa