Vuosi oli 1956, kun unkarilaisherrasmies Bela Lugosin hiekka tiimalasissa valui loppuun. 73-vuotias Lugosi kuoli kesken Ed Woodin Haudanryöstäjät ulkoavaruudesta -leffan kuvausten katkerana ja aineiden rasittamana vanhuksena. Jotakin 30-luvun suuren leffatähden Dracula-innostuksesta kertoo se, että hänet haudattiin Draculaksi maskeerattuna ja hautajaisyleisön pohtiessa kaipaisiko Bela puuseipään rintaansa vielä viimeisessä leposijassa lojuessaan.
Vaan leikki sikseen. Dracula-rooli ehkä nousi Lugosin päähän, mutta voisipa jopa sanoa, että aiheesta. Vaikka vuoden 1931 vampyyrileffa herättääkin nykyään lähinnä huvitusta kylmien väreiden sijaan, on kreivi Draculana häärivä Bela pelastava voima. Vähäeleiset kasvonilmeet, kalpeaksi maskeerattu iho ja voimakkaan aksentin tahdittama ääni ovat yhtä kuin Dracula. Kaava siis kuuluu: Lugosi = Dracula.
Reilut 70 vuotta ovat paljon elokuvan saralla. Niinpä on turha odottaa, että Dracula säikäyttäisi p*skat katsojan housuun, vaan hymy suupielessä hommaa on tarkkailtava. Ikkunan pielessä majailevat lepakot ovat laatua, jota voisi olettaa 10-vuotiaiden lasten vampyyriparodian tarjoavan. Ja vaikuttaahan monen näyttelijän suoritus silkalta ylinäyttelyltä ja komedian puolelle liukumiselta. Mutta kuten ainakin 666 kertaa on jo todettu, näiden wanhojen kauhupätkien kohdalla Nostalgia on avainsana. Ei se monestiko sivunäyttelijä kuulostaa yhtä säälittävältä kuin French Stewart.
Tarinaltaan Dracula on yllättävän lojaali Bram Stokerin sanansälälle, vaikka oikeastaan show perustuu taloudellisten seikkojen vuoksi H. Deanen näytelmäversioon. Mittaa tragedialla soisi olevan ehkä hieman enemmän, ja leikkaukset kohtauksesta kohtaukseen ärsyttävät eniten. Nykypäivänä moinen ei luo lainkaan mysteerin tuntua, vaan ainoastaan pienoista mutinaa. Lavasteissa on sentään mukana todellisia helmiä, ja Renfieldiä esittävälle Dwight Fryelle tai Draculan silmien taskulamppuefektille on kiva hekotella aina välillä.
Draculan vuoden 1931 ensiversiointi on erittäin suositeltava nostalginen kauhupätkä, joka toimii peruspilarina usealle uudemmalle kauhisteluyritykselle. Bela Lugosi vetää roolinsa taattuun (ja jo kehuttuun) tyyliin, vuosien Broadway-kokemuksen tukemana. Silti näyttelijätyö on vain sivuseikka, kun Dracula ja tohtori Van Helsing ottavat yhteen ensimmäistä kertaa. Silloin simmut nääs loistavat taskulamppujen voimalla yössä ja SPR:n verenluovutuspistekin alkaa tuntua mukavalta paikalta.
