Tämä elokuva on Tim Burtonin ja Johnny Deppin neljäs yhteinen tuotos. Burtonin luottoa ei löydy pelkästään Deppiltä, vaan tähän elokuvaan Burton on kerännyt myös muita vakiokasvojansa, kuten mm. Helena Bonham Carter (Corpse Bride, Big Fish, Apinoiden planeetta) ja Christopher Lee (Corpse Bride, Päätön ratsumies). Aina kuitenkin Johnny Depp – Tim Burton kaksikko on onnistunut luomaan jotain mestarillista. Kuinka käy tällä kertaa, kun elokuva tehdään Roald Dahlin klassikkosadun Jali ja suklaatehtaan pohjalta.
Jali (Freddie Highmore) on kiltti poika köyhästä perheestä, joka ihannoi suklaatehtailija Willy Wonkaa (Johnny Depp) ja haaveilee hänen tapaamisestaan. Perheen piiristä löytyy isoisä Joe (David Kelly), joka on ollut Wonkalla töissä taannoin, mutta joutunut kilometritehtaalle, kun Wonka lopetti tehtaansa pyörittämisen. Sittemmin tehdas on herännyt uudelleen eloon, vaikka sen mystisestä omistajasta tai hänen työntekijöistään kukaan ei ole nähnyt vilaustakaan. Jalin toiveisiin vastataan, kun herra Wonka kätkee suklaalevyihinsä 5 kultaista pääsylippua, jotka oikeuttavat niiden saajat vierailemaan Wonkan tehtaassa. Jali on onnekas löytäessään viimeisen lipun ja näin pääsee vierailemaan Wonkan ihmeellisessä tehtaassa neljän muun lapsen kanssa. Wonka on lisäksi luvannut yhdelle lapselle erikoispalkinnon, joka toteuttaa villeimmätkin unelmat. Seikkailu siis alkakoon.
Jali ja suklaatehdas on erittäin taitavasti tehty aikuisille suunnattu satu, eli siis noudattelee Burtonin aiempia tuotoksia. Täytyy sanoa, että Tim Burton on valtavan taitava omassa ammatissaan. Ei aikuisille suunnatut elokuvat tarvitse aina olla vakavahenkisiä todelliseen maailmaan perustuvia, vaan tällainen satumaailman seikkailu varmasti maistuu monelle aikuisellekin. Vaikka elokuva myös dubattiin suomeksi (karseata, en suosittele kenellekään) selkeästi lapsikatsojia ajatellen, en luonnehtisi tätä millään tavalla pelkästään lastenelokuvaksi. Se voi ehkä ulkoisesti näyttää lasten elokuvalta, mutta suurin osa elokuvan asioista on suunnattu aikuisille, ja menee varmaankin lapsosilta ihan ohi.
Jokaiseen satuun kuuluu tietenkin opetus. Niitä löytyy tästäkin elokuvasta. Katsoessani elokuvaa kolmatta kertaa mieleeni nousi David Fincherin ohjaama elokuva Seitsemän. Tässäkin elokuvassa käsitellään joiltakin osin kuolemansyntejä ja niiden aiheuttamaa pahaa karmaa. Jalissa ja suklaatehtaassa kuolemansynneistä on edustettuna mässäily, ylpeys, ahneus, viha ja kateus. Kuten kaikki varmaan tietää, näitä syntejä tulisi välttää, ja elää kunnollista, nöyrää ja hyväsydämmistä elämää. Tämä onkin yksi elokuvan tärkeimmistä opetuksista.
Jo alkumetreiltä käy ilmi, että Jali ja suklaatehdas on Tim Burtonin elokuva. Sen tunnistaa jo hyvissä ajoin, vaikka ei näkisi minkäänlaisia tekijätietoja. Leffassa on vain niin Burtonmainen ilme, jota ei voi ainakaan kovin helpolla selittää. Useat viittaukset Burtoinin aiempiin elokuviin ovat hauskoja ja kaltaiselleni leffafriikille ne tuovat miellyttäviä ahaa-elämyksiä.
Jali ja suklaatehdas on visuaalisesti erittäin näyttävä. Perinteinen Burtonmainen synkkyys on väistynyt lämpimän väriloiston tieltä. Lavastus on erinomaista; suklaatehtaan sisältä löytyy toinen toistaan upeimpia huoneita. Valaistus on onnistunut nappiin ja se luo elokuvaan mahtavan tunnelman. Äänimaailmakin on hienon monipuolinen ja erittäin toimiva. Kaiken kaikkiaan tekniseltä toteutukseltaan elokuva on aivan loistava ja hyvin toimiva paketti.
Tim Burtonin luottomies Danny Elfman on jälleen luonut elokuvaan mestarilliset musiikit. Mies on päässyt myös mikrofonin ääreen; hän toimii lauluissa Umppa-Lumppien äänenä. Neljän elokuvassa esiintyneen kappaleen sanoitukset ovat lähteneet itse Roald Dahlin kynästä. Kappaleet itsessään ovat hyvin ilkeitä, mutta samalla hauskoja ja ne jäävät tarttuvan melodian vuoksi soimaan päähän hyvin helposti.
Jali ja suklaatehdas vilisee useita herkullisia, vaikkakin melko pinnallisia, hahmoja. Näistä parhaimmat ovat, Wonkan lisäksi, tietenkin mahtavan karkeat neljä riiviökakaraa: Aukusti Lihavisto, Marina Hillo, Orvokki Jauhiainen ja Ari Telkkari. Ujon ja hiljaisen Jalin hahmo jää pahasti taka-alalle, kun nämä toiset lapsukaiset alkavat rällästämään tehtaassa. Ei pidä myöskään unohtaa uskollisia, mutta ilkeitä Umppa-Lumppia, jotka onnistuvat hauskuuttamaan katsojaa monen monta kertaa.
Hahmojen kirkkaimpana kruununa loistaa itse Willy Wonka. Mökkihöpertynyt Wonka on todella monipuolinen hahmo. Välillä hän on sympaattinen, hauska ja säälittävä ressukka ja välillä taas julma, ahdistava, pelottava ja sadistinen hahmo. Huvittavuuttakin Wonkasta löytyy, eteenkin hänen typerien ja luokkaavien kommenttien muodossa. Monisäikeisyys on Wonkan roolihahmon ehdoton vahvuus, ja elokuvan kantava voima. Roolihahmo pitää huolen siitä, että elokuva ei uppoa unohduksen syövereihin.
Näyttelijät onnistuvat Jalissa ja suklaatehtaassa loisteliaasti. Eteenkin lapsinäytelijät Anna Sophia Robb, Julia Winter, Jordan Fry ja Philip Wiegratz pääsevät revittelemään rooleissaan oikein kunnolla. David Kelly on hyvä isoisä Joena, ja David Morris hauskuttaa kyynisenä isoisä Georgena. Myös Noah Taylor ja Helena Bonham Carter tekevät hyvät roolit optimistisina Jalin vanhempina. Mielestäni ärsyttävimmän ja pitkästyttävimmän roolin tekee Freddie Highmore Jalina. Jotenkin Highmore ei vain saa puhallettua tarpeeksi henkeä tylsään Jalin hahmoon.
Rankimman näyttelijän työn tekee tässä elokuvassa kuitenkin Deep Roy, joka näyttelee jokaikisen Umppa-Lumpan liikkeet erikseen. Erityisen raskaaksi osoittautui Royn mukaan koreografiat, sillä hän sanoo, ettei hän osannut tanssia ollenkaan ennen kuin opetus roolia varten alkoi. Roy siis joutui näyttelemään tuhansia ja tuhansia ottoja luodakseen kaikki Umppa-Lumpat ja niiden liikkeet. Näin raskaasta työstä on jo nostettava hattua ja annettava iso käsi Roylle.
Willy Wonkan roolilla riitti ottajia. Mm. Christopher Walken, Nicolas Cage, Will Smith, Brad Pitt, Bill Murray, Robert De Niro ja Deppin kamu Marilyn Manson olivat roolin perässä. Rooli kuitenkin myönnettiin Johnny Deppille. Hyvä, että myönnettiin. Sillä Johnny vetää Willy Wonkan roolin todella mahtavasti. Pienillä eleillä Johnny kykenee muuttamaan sympaattisen Wonka ahdistavan pelottavaksi ja yhtä pienillä eleillä takaisin hauskaksi hassuttelijaksi. Roolityö on niin kertakaikkisen monipuolinen ja upea, ettei sitä voi kehua tarpeeksi. Ei ihme, että Burton luottaa tähän mieheen kuin kiviseinään. Tästä roolisuorituksesta ei voi muuta antaa kuin täydet ***** -laakia. Hienoa. Taas Depp näytti kuinka mahtava näyttelijä hän onkaan.
Jalia ja suklaatehdasta voi luonnehtia koko perheen elokuvaksi, vaikka se on enemmänkin aikuisille suunnattu satu. Lapset eivät saa lähellekään tästä elokuvasta niin paljon irti kuin aikuiset. Roald Dahlin tarina on upeasti sovitettu elokuvaksi, jonka kirkkaimpana tähtenä loistaa Johnny Depp. Burtonin luomus on todella mahtava satu, jota ei voi oikeastaa verrata mihinkään muuhun elokuvaan. Suosittelen tätä kaikille, sillä tämä leffa on uniikki; ainoa laatuaan.
nimimerkki: John Christopher Depp II
