Viime vuosina yksikään elokuva ei ole saanut niin valtavaa kohua aikaan kuin Srdan Spasojevicin esikoispitkä A Serbian Film. Tämä vuonna 2010 valmistunut teos on kielletty muun muassa Espanjassa ja uhmattuaan tätä kieltoa Sitgesin elokuvafestivaalien johtaja joutui syytteeseen lapsipornosta ja muiden seksuaalilakien rikkomisesta. Suuressa osassa muista maista, joissa A Serbian Film on sallittu, seurauksena on ollut runsas leikkaaminen. Näkemäni ja arvioimani versio on leikkaamaton Pohjoismaiden versio, joten voin kokea itseni onnekkaaksi (?). Joka tapauksessa, onko A Serbian Film kaiken kohunsa ansainnut?
Lyhyt vastaus: kyllä.
Elokuvan tarina on seuraavanlainen. Ex-pornotähti, perheen perustanut Milos yrittää aloittaa uutta elämää uran jälkeen. Eräänä päivänä hän kuitenkin saa mieheltä nimeltään Vukmir kutsun tehdä suurta rahasummaa vastaan taiteellista pornoa. Milos miettii hetken aikaa ja vastaa lopulta myöntävästi. Aluksi homma vaikuttaa suhteellisen tavalliselta, mutta mitä pidemmälle kuvaukset menevät, sitä sairaammaksi kaikki muuttuu.
Käsikirjoitus on aika hajanainen kokonaisuus. Se johtuu pääosin elokuvan käsittelemistä aiheista ja siitä miten niitä käsitellään. Ohjaajan mukaan elokuva kritisoi Serbian hallinnon tapaa käsitellä Serbian kadonnutta tai paremmin sanottuna Jugoslavian jälkeisten sotien runtelemaa sukupolvea. Sanoma kyllä välittyy, mutta tässä tapauksessa ongelmaksi muodostuu se, että tämä sanoma on rusikoitua aivan liian rajun alleviivauksen takia. Esimerkkinä on täysin kuvottava ja käsittämätön kohtaus, jossa vastasyntynyt lapsi raiskataan. Tuossa vaiheessa elokuvaa ajattelin, että tämä vuoto täytyy korjata, koska nyt torpedoitiin omaa alusta. Ymmärrän kyllä sen, mitä ohjaaja haluaa tällä sanoa, mutta ihan oikeasti, sitä ei olisi tarvinnut alleviivata näin paljon, koska se on käynyt selväksi katsojalle jo muutenkin elokuvan aikana. Kohtauksen irrallisuus melkein hajottaa koko elokuvan idean, mutta onneksi tuosta kompastuksesta ponnistetaan eteenpäin kohti yhtä häiriintynyttä mutta paljon paremmin käsiteltyä materiaalia kohti.
Yksi aihe, jota A Serbian Film käsittelee myös, on pornoteollisuus. Tässä käsikirjoitus onnistuu selkeästi paremmin. Tällä puolella mennään edellisessä kappaleessa mainitsemani kohtauksen myötä todella synkkään maailmaan. Voi olla että jos mainitsisin esimerkkejä, tämä arvostelu joutuisi aikamoisen sensuroinnin kohteeksi. Sanon kuitenkin sen että täytyy olla Helvetistä kotoisin, jos haluaa toteuttaa elokuvassa nähtäviä asioita. Pelottavin asia on se, että tehtyäni taustatutkimusta A Serbian Filmiin liittyen sain huomata että ihmiset kertoivat ihmisistä, jotka haluavat toteuttaa vastaavanlaisia asioita. Pelottavaa on myös se, kuinka hyvin kaikki nuo kohtaukset on tehty. Jokainen elokuvan viimeisellä kolmanneksella tapahtuva pornokohtaus – ja sitä myötä elokuva – on hirvittävä, likaistakin likaisempi, verinen ja katsojaa pahoinpitelevä.
Näihin tuntemuksiin vaikuttaa elokuvan tekninen osaaminen, joka on todella huippuluokkaista. Kuvakulmien käyttö on onnistunutta, leikkaus on erittäin toimivaa ja selkäpiitä karmiva musiikki nostaa tunnelmaa hyvin korkealle. Efektit ovat myös erinomaisia ja kaikkein rajuimmat kohdat näyttävät niin realismia tavoittelevilta kuin voi kuvitella. Ehkä teknisellä puolella ainoa miinus on yllätyksettömyys. Toisaalta, kun elokuvaa katsoo, sen ymmärtää: tämä ei toimisi, jos olisi älyttömiä leikkauksia ja omituisia visuaalisia ratkaisuja koko ajan. Tosin täytyy kyllä sanoa myös se, että tietyissä kohdissa mennään rankan ja koomisen hyvin häilyvällä rajalla.
Näytteleminen on myös melko ailahtelevaa, mutta onneksi lopussa erinomaista. Alku on aika tönkköä: ärsyttävä fallos-symboliikkaa viljelevä dialogi sujuu melko kangertelevasti, mutta asioiden mennessä intensiiviseksi homma loksahtaa paikalleen mahtavasti. Homman vie kotiin Vukmiria näyttelevä Sergej Trifunovic: hänen roolisuorituksensa täysin sekopäisenä ohjaajana on samalla ahdistavaa ja hienoa katsottavaa. Muutenkin näyttelemisestä voi antaa todella isoa plussaa, kun ottaa huomioon mitä tässä elokuvassa tehdään ja mitä tässä tapahtuu.
A Serbian Filmistä jää käteen hämmennyksen tunne. Sillä on sanomaa, mutta se ei aina toimi. Se tekee asioita hienosti, mutta kantapään kautta. Sen tajuaa ja se vetää mukaansa, mutta se myös työntää poispäin. Alla näkyvää pistemäärää ei kannata sen enempää katsoa, koska en todellakaan ole sitä mieltä että tämä on viiden tähden mestariteos – eikä tämä takuulla ole yhden tähden sylkykuppi, saati sitten kolmen tähden keskitien teos. Toisaalta, en osaa sanoa mitä mieltä olen: mielipiteeni elokuvasta voi vaihtua seuraavana päivänä ihan toisenlaiseksi. Varmaa on kuitenkin se että A Serbian Film on kaikkea tuota, mitä olen tässä kappaleessa maininnut: erittäin vaikeasti käsiteltävä, ajatuksia runnomalla viljelevä elokuvatapaus josta on vaikea muodostaa järkevää mielipidettä.
