Ernest ei ole täällä Suomessa kovinkaan tuttu henkilö, vaikka Ernest-leffoja on täälläkin julkaistu. Olin nähnyt joskus aiemmin pari Ernestiä ja ne olivat ihan kelpo viihdettä. Halusin nähdä mistä nämä hölmöilyt saivat oikein alkunsa ja vuokrasin ensimmäisen Ernest-filkan Ernest Goest to Camp. Ernest-hahmo oli jo aikaisemmin keksitty, mutta nyt John R. Cherry III ja Jim Varney päästivät sen koheltamaan valkokankaillakin.
Ernest (Varney) on nähty myöhemmin mm. Afrikassa ja armeijassa, mutta nyt hän on leirillä, jossa hän haaveilee leiriohjaajana olemisesta. Tällä hetkellä hän joutuu kuitenkin tyytymään talonmiehen rooliin. Erään onnettomuuden jälkeen Ernest saa luvan näyttää taitonsa ja toimia ryhmänvetäjänä koulukodissa kasvaneiden lasten ryhmässä, mikä ei kuitenkaan ole kovin helppoa. Pian rakennusfirma ryhtyy likaiseen peliin, jonka seurauksen voi Kikaki-leirikin olla vaarassa…
Juonta enemmän leffa tukee irtonaisiin sketseihin, joista osa jopa naurattaa. Pääasiassa meno on vauhdikasta ja tyhmää, eikä sitä voi mitenkään kiistää. Huumorina toimivat niin törmäilyt, kuin kaatumisetkin. Mitään uutta ei perhekomediarintamalle saada loihdittua, mutta varsinkin ala-asteikäiset lapset saavat tästä varmasti irti monet röhönaurut. Vähän vanhemmille katsojille Ernest Goes to Camp on enimmäkseen vain typerää ajankulua, mikä saa välillä katsojan jopa vähän turhautuneeksi.
Ernest-hahmo on sekoitus Mr. Beania ja Uuno Turhapuroa, mutta ei oikein pärjää kummallekaan. Monille ihmisille kannessa oleva viittaus Uunoon voi olla jopa loukkaus, mutta minä en kuitenkaan lukeudu niihin persooniin. Jo muutama vuosi sitten kuollut Jim Varney on kuminaama, joka häviää monille kollegoilleen naamanvääntelyssä, muttä hän sopii kuitenkin hyvin Ernestin rooliin. Kaiken kaikkiaan näitä filmattiin kahdeksan leffaa, niin täytyihän hahmon olla edes jonkin verran suosittu. Suomessa tuota suosiota ei käynyt, enkä yhtään ihmettele asiaa, sillä tämmöinen huumori puree ennen kaikkea jenkkeihin.
Jonkinlaisena hölmöilyhuumorin ystävänä en pidä Ernest Goes to Campia lajityypin helmenä, mutta kerran katsottuna väsyneessä mielentilassa, samalla mielellään hyvästä seurasta nauttien voi homma jopa jotenkin kolahtaa. Välillä tämä oli aika kökköäkin tavaraa, mutta voi olla että tälle tulee tulevaisuudessa jonkinlaista kulttimainetta ja tietenkin tämäntyyppinen junttihuumori on aina paikallaan. Ei tälle voi antaa kuin 2 pallukkaa, mutta kerran tämän katsoo helposti ilman kovimpia tuskia.
