Elokuvamaailma on aina ollut kiinnostunut todellisista sarjamurhaajista kuten vaikkapa kuten Aileen Wuornosista tai Ted Bundysta. Chuck Parellon ohjaama Hillsiden kuristaja esittää neljännesvuosisata sitten Los Angelesia kuohuttaneen murhaketjun tositapahtumia mukaillen.
Serkukset Angelo Buono ja Kenneth Bianci raiskasivat ja murhasivat 1970-luvun lopulla Los Angelesissa ainakin reilut kymmenen naista. Murhasarja oli ensimmäisiä, johon tiedotusvälineet puuttuivat voimakkaasti ja samalla nimesivät sen “Hillsiden kuristajan” työksi. Jälkikäteen selvisi, että murhaajia olikin kaksi, ja tapaus muuttui entistä historiallisemmaksi. Molemmat miehet jäivät onneksi myöhemmin kiinni, ja Bianci istuu 118 vuoden kakkuaan vieläkin. Buono kuoli muutama vuosi takaperin sellissään.
On hienoa, että Hillsiden kuristaja ei mässäile turhaan väkivallalla ja turvaudu halpaan sensaationhakuiseen tyyliin. Aiheen vaatimaa raakuutta on pakostakin ruudulla, ja K18-leima lienee paikallaan. Silti itse päähuomio on Nicholas Turturron ja C. Thomas Howellin tulkitsemassa säälittävässä parivaljakossa ja heidän pakkomielteissään.
John Turturron pikkubroidi on melkein veljensä veroinen ammattilainen, ja Howell vieläkin hohdokkaampi: on suorastaan pelottavaa nähdä Howell vuoroin ruikuttamassa puolisolleen surkeita tekosyitä poissaoloilleen ja sitten syöksymässä hullun kiilto silmissään kaksoiselämänsä varjoihin. Mieleen suorituksesta tulee Christian Balen upeasti tulkitsema fiktiivinen sarjamurhaaja Patrick Bateman, mutta nyt taustalla on tosiaan tosielämän ryvettämän looserin elämä.
Murhatuomioiden lisäksi faktana mukaan sekoittuu kierolla tavalla kirjailija Christina, joka tuo skitson lisän jo ennalta inhottavaan & pistävään kertomukseen. Dialogissa on paljon kommentteja täynnä voimaa. Katsokaapa vaikka näiden miesten hävettävä tulkinta miehenä olemiselle (“Be a man, Kenneth!”) tai ylpeydelle (“They gonna make a movie about you!”). Varsinkin kehutun Howellin virnuilu muikeiden viiksien takaa on pelottavan skitsoa.
Leffa on lisäksi taidokas ajankuvaus vaatteineen ja seventies-ulkoasuineen. Sadistiset kohtaukset ja alastomuus eivät varmasti sovi monelle katsojalle, mutta hyppäyksenä sarjamurhaajan kaksoiselämään elokuva onnistuu hienosti. Saa nähdä mitä ohjaaja Parello tekee seuraavaksi, sillä hänen koko lyhyt filmografiansa koostuu sarjamurhaajaleffoista. Ja kun vielä apulaiskäsikirjoittaja Stephen Johnston on edellisenä työnään kirjoittanut sarjamurhaaja Ted Bundyn tarinan, on erikoislaatuinen ja hullu soppa valmis.
