Esittää tarinan koston loppumattomasta kierteestä. Lakipykäliä venytetään oikeudentajun mukaan – ja toisinpäin.

24.1.2005 01:34

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:A Time to Kill
Valmistusvuosi:1996
Pituus:149 min

Joel Schumacherin tuotanto ei ehkä ole kokonaisuutena niitä kaikkein loistavimpia, mutta kyllä Formulamestarin kaima osaa kinkkiset aiheet leffoilleen valita. Tällä kertaa aiheena on John Grishamin debyyttiromaani A Time to Kill sekä sen esittämä oikeusmaailman moraalinen kysymys.

Schumacher on pitkällä urallaan muuntanut jo aiemmin Grishamin kirjan leffaksi (Päämies), mutta On aika tappaa on näistä projekteista se kunnianhimoisempi. Heti alussa kaksi rankan näköistä rasistisikaa kertovat mitä ajattelevat mustista, ja hetkeä myöhemmin he jo raiskaavatkin 10-vuotiaan pikkutytön. Kun tytön isä (Samuel L. Jackson) toteuttaa verisen kostonsa, visainen probleema onkin valmis: silmä silmästä vai eikö sittenkään?

Ongelmaa vaikeuttaa se, että yleisellä tasollakin tarkasteltuna tuomiot mustan miehen murhatessa valkoisen ovat paljon ankarammat kuin valkoisen murhatessa mustan. Ei siis riitä, että juttua tarkasteltaisiin pykälien lävitse ja koston oikeutuksen kannalta, vaan kaikkeen liittyvät lisäksi rotujen välinen kuilu ja tällä kertaa myös KKK.

Matthew McConaugheyn esittämä nuori, ja menestyksestään huolimatta kokematon, puolustusasianajaja Jake Tyler Brigance saa hoidettavakseen tapauksen, josta aiotaan tehdä iso keissi. Kevin Spacey puolestaan on D.A. Rufus Buckley, häikäilemätön juonittelija ja jutun syyttäjä. Grishamtyylinen oikeussalidraama on valmis alkamaan!

Leffan ongelmaksi muodostuu lopulta juuri tuttu grishamhenkinen venyttely ja elämää suurempi paatos, jossa lakipykäliä venytetään oikeudentajun mukaan – ja toisinpäin. Grisham on varmasti särmä kirjoittaja ja lain asiantuntija, mutta että aina se sama kaksi ja puolituntinen stoori. Pitemmän päälle nämä stoorit voivat unhoittua pääkopasta nopsaan. Vai muistatteko vielä Pelikaanimuistion? Tai Firman? Tai kenties Päämiehen?

No, oikeastaan on turhaa morkata 90-luvulla eniten kirjoja myynyttä kirjailijaa, mutta siirto valkokankaalle ei kaikkien massiivisempien stoorien kohdalla ole helppoa. Leffa on vieläpä ilmestynyt Grishamia leffaksi! -buumin huippukohdassa, eikä ole outoa, että se ei upeasta castingista huolimatta kuulu klassikoiden joukkoon.

Casting pelastaa paljon: harvoin leffassa on nähty tällaista tähtijoukkoa kuten nyt. Samuel L. Jacksonia ei turhaan kutsuta Hollykylän cooleimmaksi tyypiksi ja laatua piisaa myös kostonenkelinä toimivan isän osassa. Pääosan vetävä McConaughey on aluksi rooliinsasopimattoman oloinen, mutta viimeistään tunnin jälkeen äijän rento asenne menee läpi. Ei tosin huippuarvosanoin.

Vuonna 1996 elettiin aikaa ennen 24:sta, mutta silti Kiefer ”Jack Bauer” Sutherlandin säntäily veljensä puolesta kostavana rasistihemmona on hiukan kornin oloista – no, parransänki ja vakava ilme ovat sentään on tuttuja. Pienessä sivuosassa oleva isäpappa Donald suoriutuu paremmin. Kevin Spaceylle rooli ei oikein istu, suurempaa osaa olisi kaivattu. Nyt homma toimii vasta lopussa. Speedin tuoman julkisuuden vuoksi (keksiikö joku muita selityksiä?) mukaan on kikkailtu välillä ulapalla oleva Sandra Bullock. Eikä nyt puhuta siitä Speed II:n ulapasta.

On aika tappaa esittää tarinan koston loppumattomasta kierteestä. Oikeussalikohtaukset hidastavat menoa ja homma kestää aivan liian kauan. Silti Schumacher taitaa nämä tunteita ja oikeudentajua herättävät aiheet. Kuvauksellisia huippukohtia on muutama, ja esimerkiksi alun välähdykset pikkutytön kohtalosta tai loppupuoliskon rotukiihkoiset taistot ovat pelottavia, kyllä siinä kohdassa varmaan monikin olisi hakenut aseen kaapista ja miettinyt, että olisiko nyt aika tappaa. Ja luoda maailmaan lisää vihaa…

Arvosteltu: 24.01.2005

Lisää luettavaa