Kun Jennifer Weinerin Lainakengissä (2003) ilmestyi, menestyi kirja ihan kohtalaisesti. Suurempaa julkisuutta teos kuitenkin sai kun vuonna 2005 tehtiin kirjaan perustuva elokuva, johon päärooleihin kiinnitettiin Hollywood- tähdet Cameron Diaz, Toni Collette ja Shirley McLaine. Jos on lukenut kyseisen romaanin, on elokuvan suhteen melko suuret odotukset. Valmistaudu hienoiseen pettymykseen.
Rose (Collette) ja Maggie (Diaz) ovat siskokset, joilla ei ole muuta yhteistä kuin kengän koko. Rose on kunnollinen asianajaja, Maggie taas ikuinen bilehile. Kun Maggie taas kerran asuu siskonsa luona ja pistää tämän elämän sekaisin, tekee hän myös samalla jotain mitä Rose ei annakkaan niin helposti anteeksi. Niinpä Maggie lähtee Floridaan tapaamaan kauan kadoksissa ollutta isoäitiä, Ellaa (McLaine).
Lainakengissä esittelee perinteisiä teemoja, kuten rakkauden löytämistä, itsensä voittamista ja rankkoja sukulaissuhteita. Tämän Curtis Hansonin luotsaama tarina tekeekin hyvin ja tavallisimmilta kliseiltä vältytään. Myöskin henkilöhahmot ovat hyvin tehtyjä. Ihmettelen suuresti miten Cameron Diazin esittämä Maggie onnistuu tekemään kaikkia kauheuksin lähimmilleen ja silti näyttää niin tyyneltä ja viattomalta. Toni Collette on loistava vastuullisena ja elämäänsä hieman tympiintyneenä asianajajana, ja Shirley McLaine on löytänyt roolin joka sopii kuin nenä päähän. Diaz ja Collette ovat onnistuneet vangitsemaan ruudulle sen ihmeellisen sekoituksen rakkautta ja vihaa, joka useimpien siskosten välillä vallitsee. Heidän keskenäinen kemiansa on niin vahva, että se onnistuu välittymään katsojille silloinkin, kun he eivät ole yhdessä ruudulla. Ihmeellistä, mutta totta.
Kunnolla leffa pääsee vauhtiin vasta keskikohdan jälkeen, jolloin Maggie saapuu Floridaan eläkeläisparatiisiin isoäidin luo. Siitä alkaa Maggien muutos parempaan suuntaan ja elokuvan parempi puolisko.
Elokuvan ainut ongelma on se, että se ei saa samaa kipinää aikaan katsojan sydämessä kuin kirja. Kirjaa on kirjoitettu selvästikin tunteella ja sydänverellä, että vaikka elokuvan ohjaaja olisi kuinka lahjakas, näyttelijät kuinka hyviä ja käsikirjoittajat maailman parhaasta päästä, ei se saa samaa tunnetta välitettyä kotikatsomoon kuin Weinerin kirja. Se on raaka totuus.
Silti sanoisin, että Lainakengissä on jollain tasolla onnistunut. Vaikka se ei olekaan romanttisten komedioiden parhaasta päästä, Lainakiengissä yrittää rohkeasti olla erilainen ja siitä se saa runsaasti plussaa.
