Kahdeksan vuotta sitten julkaistu Donnie Darko ei myynyt luukuilla sen kummemmin, mutta sai osakseen paljon ylistystä arvostelijoilta sekä alati kasvavan kannattajajoukon. Richard Kellyn luomassa näkemyksessä Donnie oli mielialahäiriöinen nuori mies, joka seurasi mielikuvitusjäniksen opastusta maailmanloppua kohti. Pienen pähkäilyn ja muutaman katselukerran jälkeen mestarillisen tarinan palaset loksahtelivat kohdilleen aikamatkustus- ja jumaluusteemojen nivoutuessa toisiinsa kiinni mielenkiintoisella ja ajatuksia herättävällä tavalla, joka kuitenkin jätti sopivasti varaa omille teorioille sekä johtopäätöksille. Kellyn luomuksen jäädessä tuotantoyhtiölle sai joku isomman portaan edustaja loistavan idean tehdä jatkoa tälle tarinalle sen tarpeettomuudesta ja fanikannan vastustuksesta huolimatta. Alkuperäispoppoosta mukana on vain Donnien pikkusisko Samantha (Chase) muiden tekijöiden välttäessä vihansekaisesti tätä epämääräisistä syistä julkaistua turhaketta.
Donnien kuolemasta on kulunut seitsemisen vuotta ja pienestä Samanthasta on kasvanut lähes aikuinen nainen. Roadtrippailleessaan ympäri Jenkkien aromaita bestis Coreyn (Evigan) kanssa, hyytyy tyttöjen kiesi pikkukaupungin liepeillä. Viiva mielessä apuun porhaltava Randy (Westwick) tuunaa kyydin kuntoon heti kun vain jaksaisi asiaan sen enempi asennoitua biletyksen sekä Coreyn vokottelun ollessa etusijalla. Kummia alkaa tapahtua kun kuolleet kummittelevat ja paikallinen kylähullu Iraq Jack (Lafferty) lietsoo tahtomattaan kauhua kyläläisiin psykedeelisemmiltä voimilta saamiensa ohjeiden mukaisesti. Jotenkuten koko kylän sekopäinen tapahtumasirkus nivoutuu Samanthaan, vaikka yllättäen tyttö ei olekaan perinyt geeneissä samoja näkyjä tai kykyjä kuin veljensä.
S. Darkosta puhuttaessa on mahdotonta välttyä vertailulta edeltäjäänsä, joten suosittelen Donniehen perehtymättömien varomaan tulevia spoilereita. Valitettavasti S. Darkoa tehdessä joku on päättänyt, ettei monista leffan selittämättömistä tapahtumista ja avainelementeistä ymmärrä yhtikäs mitään, ellei Donnien tarina ole tuttu. Aikamatkustus yleensäkin, siihen luodut säännöt ja väkisin mukaan työnnetty Frank-pupu jäävät ummikoille mysteereiksi elokuvan toistaessa edeltäjänsä elementtejä miten sattuu ja enimmikseen epäonnistuen. Donniesta on lähdetty lainaamaan niin yksittäisiä kohtauksia, hahmoja, tärkeitä elementtejä ja jopa suoria repliikkejäkin. Kohtauksia ei ole kuitenkaan osattu rakentaa kovinkaan selkeästi ja liian moni Donniessa viehättänyt asia tuntuu S. Darkossa täysin päälleliimatulta ja merkityksettömältä. Eniten kummastuttaa erinäisten sivujuonien punominen, jotka lopulta jätetään täysin kesken eivätkä ne edes seuraa aikamatkustuksen logiikkaa. Aikamatkailu itsessään on aiheena jo erittäin herkkä ja helppoihin juoniaukkoihin johtava, joihin tekijät astuvat elokuvan aikana aivan liian monta kertaa. Jos omat päättelyni Donnie Darkon lopusta pitävät paikkaansa, ei Samanthan pitäisi olla edes elossa hänen kuoltuaan myöhemmin uudelleen lentokoneturmassa. S. Darko ei tälläisistä virheistä välitä vaan eteenpäin mennään vaikka sitten ilman logiikkaa ja päämäärää.
Vaikka tarina herättääkin aivan vääränlaisia kysymyksiä, on visuaalisella puolella sentään onnistuttu tavoittamaan Donnien tyyli ja tunnelma. Elokuva tuntuu katsottaessa oikealta ja yritystä on selvästi ollut saada tunnelma toimimaan kauttaaltaan. S. Darko kuitenkin tyytyy vain napsimaan edeltäjänsä parhaimpia paloja tehden ne uudelleen omalla typerällä tavallaan. Onhan mukaan tietysti keksitty jotain omaa sci-fi hömppääkin, joka ei iskostu tarinaan tai järkeen sitten millään. Hämäräksi jää yhä leffan julkaisun syy, varsinkin kun kopiot kulkivat suoraan kauppoihin kulkematta teattereiden kautta. Jos et jostain syystä jaksanut ymmärtää Donnieta ja haluat kivan näköistä ja simppeliä aivopähkinää, sopinee S. Darko sunnuntai-iltapäivän vuokrafilmiksi siinä Smallvillen jälkeen luupattavaksi. Asiaan vähänkään vihkiytyneiden ja/tai nyrkkiään isommat aivot omaavien kannattaa suosiolla jättää tälläinen yhdentekevä typeryys kokematta. Kyllähän S. Darkokin jättää näkemisen jälkeen paljon pohdittavaa, päällimmäisenä kysymyksenä ”Miksi?”.
