Ärsyttävän kuuloisen suomalaisen nimikkeen saanut leffa leikittelee mielenkiintoisella ajatuksella. Sir Conan Doylen kirjojen mestarisalapoliisi on tietysti pelkkä fiktiohahmo alunperinkin, mutta entä jos koko mysteerimies olisi vieläpä hänen uskollisen apurinsa keksintöä?
Elokuva lähtee liikkeelle keskeltä ryöstöä, jonka Holmes (Caine) nerokkaasti selvittää. Kun toimittajat ja poliisipamppu Lestarde (Jones) miehineen ovat poissa, nähdään vihdoin kuka on kuka: tohtori Watson (Kingsley), tuo vähäpätöisen jees-miehen oloinen tyyppi, antaa Holmesin alias Reginald Kincaidin kuulla kunniansa. Kincaid, tuo viinaan ja naisiin menevä entinen B-luokan lavatähti, on jälleen kerran sählännyt vuorosanoissaan ja niinpä Watson antaa retkulle monoa. Tohtorin on kuitenkin pakko raahata vanha ystävänsä takaisin, kun korkeammalta taholta annetaan uusi tehtävä, jonka saa ratkaista tietenkin vain Holmes. Juttuun liittyy useampi ruumis ja mitä ilmeisemmin myös salapoliisin arkkivihollinen, tohtori Moriarty (Freeman).
Holmes hölmöilee on hyvää brittiläistä tuotantoa, joten huumori on sopivan kuivaa, eikä Sherlockia parjata, vaikka Cainen esittämä Kincaid onkin yksityiselämässään törppö. Caine on tekonuuskijan rooliin juuri tarpeeksi arvovaltaisen oloinen mutta myös sopivissa määrin niljakas. Mitä tulee tohtori Watsonia esittävään Ben ”Gandhi” Kingsley’in, roolituksen tehnyt henkilö ansaitsisi ruusut myös tästä valinnasta. Miehellä on juuri sopivasti temperamenttia ja neron kiiltoa silmissään, jotta katsojalle ei jää epäselväksi, kuka Baker Streetillä jutut hoitaa. Gary Murphy ja Larry Strawther ovat kirjoittaneet näppärän tarinan, joka ei missään vaiheessa polje paikoillaan. Silti tuntuu, että jokin jutussa jäi vaivaamaan. Oliko se näyttelijöiden vaalea maski, ajoittain liiallinen sähellys vaiko jokin Holmes-tarinoihin liittyvä klisee – vaikea sanoa. Koko perheen lauantaileffaksi tämä kuitenkin käy keveytensä ansiosta paremmin kuin hyvin.
