Jim Carrey on henkilö, jonka kaikki tuntevat. Mestarikoomikko, jonka koomikonkyvyt perustuvat lähinnä naamanvääntelyyn, on tehnyt läjän laatukomedioita ja ei niin laadukkaita komedioita, sekä muutaman nyyhkyleffan ja tähän mennessä yhden trillerin.
Suurin osa komediaelokuvien monipuoliseen maailmaan tutustuneimmat tuntevat myös Bobby ja Peter Farrellyn. Farrelly Bros:n filmografia ei ole vaikuttava eikä suurimmalta osalta edes viihdyttävä, ja kaiken lisäksi vielä melkoisen lyhyt, mutta parikin helmeä joukkoon mahtuu. Nuija ja tosinuija on se kaikista kirkkain helmi, joka jaksaa naurattaa ja viihdyttää aina uudestaan ja uudestaan, vaikka sen muistaisikin lähes ulkoa.
Lloyd Christmas (Carrey) on mies, jolle sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, eikä hän älyä ympärillään tapahtuvia asioita kovinkaan hyvin. Hepun lukemistaitokin on olematon. Hän toimii limusiinikuskina, ja eräänä päivänä hän kohtaa Maryn (Lauren Holly), johon Lloyd rakastuu palavasti heti ensisilmäyksellä. Maryn on lennettävä Aspeniin, joten Lloyd kuljettaa naikkosen lentokentälle. Mary “unohtaakin” laukkunsa lentokentälle, ja samalla Lloyd saa uuden elämäntehtävän: hänen on vietävä laukku Marylle Aspeniin. Mukaan pääsee myös Lloydin paras kaveri Harry Dunne (Jeff Daniels), jota ei häntäkään ole siunattu älykkyydellä. Mutta matka ei sujukaan ihan huolettomasti, sillä ongelmia aiheuttaa niin rekkakuski Sea Bass (Cam Neely) kuin salkkua havitteleva rikolliskaksikko.
Nuija ja tosinuija on Farrellyn veljesten ihkaensimmäinen elokuva. Kaikille 90-luvun komediapätkille tyypillinen alapäähuumori on otettu fyysisen komiikan seuraksi. Pelkkä alapäähuumori pilaisi oitis elokuvan, mutta kun yhdistetään näihin kohtauksiin vielä Jim Carreyn naamanvääntelyä, ovat nauruhermot todellakin koetuksella. Vaikka juoni on kuin mistä tahansa roadtrip-elokuvasta, onnistuu se jostain ihmeen syystä liimaamaan katsojan penkkiin. Leffassa pidän erityisesti sen lämminhenkisestä ja miellyttävästä tunnelmasta, jota onnistutaan näppärästi luomaan vitsien rakoon. Tunnelmaa korostavat myös rennot taustalla soivat kappaleet, jotka saavat katsojan mielenkiinnon pysymään yllä ja parhaimmassa tapauksessa jopa jalan vipattamaan.
Jim Carreyn elokuvaura oli Nuija ja tosinuijan ilmestymisvaiheessa melko mitätön, mutta kyseinen pätkähän tunnetusti nosti miehen kuuluisuuteen. Ikävä kyllä Jimin näyttelytaito ei vielä tässä vaiheessa vakuuta suuresti, ja parin dramaattisen kohtauksen, jotka elokuvaan on ahdettu kiusallisesti väkisin, hän onnistuu pilaamaan täydellisesti. Kyseinen seikka aiheuttaa kuitenkin pientä ristiriitaisuutta, sillä on vaikea sanoa onko se hyvä vai huono asia, kun kyseessä on sekoilukomedia. Jeff Daniels puolestaan tunnetaan Carreyta vähän vakavampana näyttelijänä, vaikkakin muutama poikkeus löytyy. Danielsin humoristinen puoli tuodaan ihan hyvin esille, mutta herran komedianluonti perustuu pääasiassa henkiseen tyhmyyteen, vaikka naamanvääntelijää hänestäkin yritetään tehdä. Danielsilla onkin sitten vastapainoksi paremmat näyttelijänlahjat kuin Carreylla.
Nuija ja tosinuija on loistava komedia, mutta täydellinen se ei ole, sillä muutama vitsi menee pakostikin tällaisessa elokuvassa vähän yli. Suosittelen kaikille hömppäviihteen ja naurupommeja etsiville henkilöille, mutten missään tapauksessa tosikoille. Suosittelen myös katsastamaan Carreyn ja The Farrelly Bros:n toisen yhteistyön, Me kaksi & Irenen.
