Wanhat Suomifilmit eivät ole erityisesti leffaharrastajien suosikkeja, huvittavan teatraalinen näyttelijäntyö, pöhköt kässärit ja hutera ohjaus lienevät tuttuja ongelmia joka toisesta kotimaisesta elokuvasta. En itsekkään ole edellä mainittujen pätkien suurkuluttaja, tuskin koskaan tulee katsottua. Televisio sattui juuri olemaan auki, kun huomasin sieltä alkavan elokuvan “Taas tyttö kadoksissa!”. En kiinnittänyt suurempaa huomiota ennen kuin huomasin näyttelijäkaartiin kuuluvan Heikki Savolaisen nimen alkuteksteissä, suosikkinäyttelijäni wanhoista Suomifilmeistä nimittäin. Katsoin nopeasti elokuvan keston lehdestä, mikä ei ollut kovinkaan suuri minuutteina. Hesarin NYT-liitteen arvostelijan 1/5 arvosanasta huolimatta jäin sohvalle aamukahvia nauttien töllön ääreen.
Reportteri Takola (Leo Jokela) saapuu pikkukylään, jossa 17-vuotias tyttö Annikki Niemi on kadonnut. Kylän nimismies Oiva (Heikki Savolainen) luonnollisesti ryhtyy tutkimaan tapausta ja nuuskiva, skandaalinhakuinen reportteri ei kyllä auta asiaa yhtään. Terveyssisar Liisa Niemi toisaalta (Leena Korhonen) ei perässä roikkumisellaan tunnu niinkään Oivaa vaivaavan. Kadonneen tytön juttuun alkaakin vain tulemaan piirteitä, jotka vihjaavat paljon muustakin kuin pelkästä katoamistapauksesta…
Taas tyttö kadoksissa! -elokuvaa ollaan selvästi rakennettu nokkelasanaisen Leo Jokelan ympärille, mutta koko shown varastaa karismaattinen Heikki Savolainen Oivan roolissa. kyllähän se on niin, että Savolaisen Heikki pieksee kaiken maailman taunopalot ja leifwagerit kotimaisten elokuvien näyttelijänä
ihan 6-0. (Tästä kyllä tulee palautetta!) Leo Jokela ei toki mitenkään huonoa suoritusta tee vaikka hän ei reportterin roolissa ole lähelläkään Komisario Palmujen Kokin loistoa. Loput näyttelijöistä taas ovat mitä ovat, mainittakoon nyt vielä Santeri Karilo kauppias Mattilan roolissa, joka tekee kelpo työn.
Ville Salminen oli näyttelijänä loistava (siinä määrin kun voi kotimaisten elokuvien yhteydessä loistavasta puhua), mutta ohjaajana mies ei tunnu olevan kotikentällään. Hyvänä esimerkkinä kohtaus, jossa konttoristi Peura piileskelee jauhosäkkien välissä, on kohtaus, josta paremmalla ohjaajalla olisi saatu erittäinkin jännittävä ja piinaava. Kässäri on myös sitä perushuttua, mitä suomifilmeissä yleensä on päässyt näkemään ja kuulemaan.
Lopuksi voin vain sanoa: “Eihän tämä nyt niin huono ole”. Kelpo filmi, jonka viikonloppuaamuna, aivot nollassa katsoo ihan mielellään, ja jo ihan pelkästään Heikki Savolaisen ja Leo Jokelan takia.
nimimerkki: Scarface
