Irvine Welsh tuli tunnetuksi viimeistään siinä vaiheessa, kun Danny Boyle teki Welshin Trainspotting kirjaan perustuvan elokuvan vuonna 1996. Irvine Welsh on Trainspottingin lisäksi kirjoittanut muutaman muunkin kirjan, joista yksi kantaa nimeä Filth. Welshin Filth ilmestyi jo vuonna 1998 ja vihdoin vuonna 2013 elokuvateattereihin päätyi samaa nimeä kantava elokuva. Elokuvan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaan Jon S. Baird, jolle Filth on vasta toinen täyspitkä ohjaus. Elokuvan pääosassa nähdään James McAvoy, joka on yleensä nähty hieman kiltimmissä rooleissa. Koska kyseessä on Welshin kirjaan perustuva elokuva, verrataan elokuvaa varmasti hyvin menestyneeseen Trainspottingiin.
Bruce Robertson (McAvoy) on Edinburghissa asuva ja työskentelevä poliisi, joka on kaikkea muuta kuin hyvä poliisi. Robertson on huumeriippuvainen, käyttää alkoholia aivan liikaa ja harrastaa seksiä jopa työtoverinsa vaimon kanssa. Bruce Robertson on ihmishirviö, joka käyttää ihmisiä hyväkseen ja manipuloi näitä tahtonsa mukaan. Työpaikalla käydään kovaa taistelua ylennyksestä ja Bruce Robertson pitää itseään vahvana ennakkosuosikkina, varsikin kun mies manipuloi mahdolliset haastajat toisiaan vastaan. Rankka alkoholin ja huumeiden käyttö on kuitenkin ottanut veronsa miehestä ja Robertsonin mielenterveys keikkuu vaakalaudalla. Miehen ylennys näyttää yhä varmemmalta, kun hänet määrätään tutkimaan japanilaisen opiskelijan kuolemaa. Huumeiden ja alkoholin jatkuva väärinkäyttö alkaa kuitenkin näkyä yhä enemmän Robertsonin terveydessä ja yhä pahenevat hallusinaatiot sysäävät miehen yhä lähemmäksi hulluutta.
Filth seuraa siis Bruce Robertsonin elämää ja toimintaa ja elokuva onkin täysin James McAvoyn varassa. Elokuvan sivuroolit ovat pieniä ja elokuva keskittyy seuraamaan Robertsonin viinankatkuista huumehörhöilyä ja toinen toistaa törkeämpiä tempauksia. Hahmona Bruce Robertson on todella mielenkiintoinen, sillä hahmossa on selkeästi kaksi eri persoonaa. Toinen persoona on herkkä ja ymmärtäväisempi, ihmiseksi kutsuttava mies, joka uskoo vahvasti, että ylennys parantaa välit myös vaimon kanssa. Toinen persoona on narsistinen manipuloija, joka tekee mitä vain saadakseen tahtonsa läpi. Pahenevat hallusinaatiot ja huumeiden käyttö johtavat siihen, että ihmishirviö on voitolla persoonien taistossa lähes koko ajan. Katsojalle näytetään muutamassa kohtauksessa vakuuttavasti se, kuinka muutos raivon vallassa huutavaksi ihmishirviöksi käy sekunneissa.
Filth on vaikea elokuva, sillä se pyrkii olemaan sekä mustaa komediaa, että draamaa. Elokuva, kuten alkuperäisteoskin, käsittelevät aihetta todella mielenkiintoisesti, sillä vaikka Bruce Robertson on täydellinen ihmishirviö, joka kaiken lisäksi on vielä homofobinen rasisti ja alaikäisen hyväksikäyttäjä, katsoja tuntee tiettyä sympatiaa McAvoyn tulkitsemaa hahmoa kohtaan. Tarinassa esiin tuotavat asiat miehen nuoruudesta antavat katsojalle toivoa siitä, että ehkä Robertson ei olekaan täysin paha ihminen. Elokuva keinottelee hienosti katsojan tunteilla ja arvoilla, sillä se pakottaa katsojan itse päättämään, onko Robertson oikeasti täysin läpimätä ihmishirviö, vai vain menneisyyden riivaama mies. Elokuvan huumori on todella mustaa, mutta muutamat jutut tuovat parit hyvät naurut, mutta elokuva on kuitenkin ehkä enemmän draamaa, sillä varsinkin elokuvan loppupuoli on melko synkkää katsottavaa.
James McAvoy tekee elämänsä roolin, siitä ei ole kahta sanaa. Irvine Welsh itse epäili lähinnä siloposkena tunnetun McAvoyn sopivuutta, mutta nähdessään miehen esiintyvät, Welsh vakuuttui valinnasta. Ja onneksi vakuuttui, sillä McAvoy kantaa elokuvaa loistavasti harteillaan. McAvoy on uskottava ja miehen silmistä paistaa niin tuska, raivo kuin surukin. Mies onnistuu tulkitsemaan hienosti hahmon kahta eri persoonaa ja muutos normaalimmasta persoonasta ihmishirviöksi on todella vakuuttava.
Elokuvan ongelma on sen tarina. Alkuperäisteos oli jopa niin karu ja törkeä, että sitä pidettiin pitkään mahdottomana muuttaa elokuvaksi ja rahoittajien hankkiminen osoittautui sekin melko vaikeaksi. Käsikirjoitus eroaa jonkin verran alkuperäisteoksesta, lähinnä siinä, että joitain törkeimpiä kohtauksia on jätetty pois, jotta katsoja ei menettäisi kaikkea toivoaan Robertsonin suhteen. Alkuperäisteoksen tarina oli melko monimutkainen ja monitasoinen, mutta elokuvan tarina jää kuitenkin valitettavan ohueksi, sillä lyhyeen, 97 minuutin, kestoon on yritetty mahduttaa mahdollisimman paljon asiaa, mutta monet mielenkiintoiset osat jäävät valitettavan ohuiksi ja kaukaisiksi. Törkyä on kuitenkin mahdutettu paljon, joten elokuvaa tehdessä olisikin ehkä ollut viisasta miettiä taustatarinan avaamista hieman enemmän, jolloin elokuvasta olisi voinut tulla oikeasti raastavan traaginen tarina Robertsonin elämästä ja ongelmista. Nyt se valitettavasti ei onnistu olemaan vakavasti otettava draama, mutta ei myöskään täysin loppuun asti toimiva musta komedia.
Filth kannattaa kuitenkin katsoa jo James McAvoyn huikean roolisuorituksen takia. Elokuvana se ei ole mitenkään erityisen hyvin onnistunut ja jääkin valitettavasti keskinkertaiseksi viihteeksi. Se tarjoaa muutamat hyvät naurut ja paljon toinen toistaa törkeämpiä temppuja Robertsonin toimesta. Pienellä viilaamisella ja elokuvan pidentämisellä siitä oltaisiin voitu saada Trainspottingin kaltainen menestys, mutta nyt Filth jää keskinkertaiseksi elokuvaksi, jolla olisi tosin ollut paljon potentiaalia.
