Suomalaisia nuorisoelokuvia on pidetty ruotsalaiselokuvia huonompina. Oikeastaan, jotkut pitävät ruotsalaisia nuorten elokuvia maailman parhaina. Länsinaapurilla on monia hittejä nuorisolaarissa, kuten Fucking Åmål (1998), Hip hei hutsu (2004) ja 1990-luvulla pyörinyt tv-sarja Eva ja Adam.
Kahden viime vuoden aikana Suomessa on ilmestynyt useita mediaa kiinnostavia nuorten elokuvia: Kielletty hedelmä (2009), Sisko tahtoisin jäädä (2010) ja nyt Elokuu (2011). Kielletyssä hedelmässä oli yleiskiinnostava aihe, mutta toteutus oli tekotaiteellinen. Sisko tahtoisin jäädä esitteli uuden ja lahjakkaan nuoren näyttelijättären Sara Mellerin. Tarina oli kuitenkin aika kesy verrattuna Fucking Åmåliin tai amerikkalaiseen Kolmetoista -elokuvaan (2003).
Huhtikuussa ilmestynyt Elokuu on kiinnostava tapaus, koska sen maisemat ovat suomalaista kansanromantiikkaa usvaisten järvien kera, mutta mukana on aimo annos Hollywoodia. Esimerkiksi yhdessä elokuvan monista rakastelukohtauksista ollaan kaukana Käpy selän alla (1966) ähellyksestä ja hyvin lähellä Kauniita ja Rohkeita.
Elokuva alkaa ylioppilaspäivän pikakelauksella: on monta lakkipäätä, kohotetaan maljoja, syödään kalaa ja nauretaan autuaasti. Tulee heti ensimmäinen tenkkapoo; onko tämä hyvä tapa aloittaa elokuva? Musiikkivideomainen toteutus tuntuu olevan jotenkin väärässä paikassa, koska yleensä nopeutetut kuvat ja musiikki yhdistyvät vasta elokuvan keskivaiheilla, jolloin esitetään ajan kulumista. Alun kuvaustyyli häiritsi myös ehkä senkin takia, että pikakelaukseen joutui vain yksi päivä.
Lakkinsa ovat ansainneet Aku (Pastinen), Akun tyttöystävä Erika (Koponen) ja Akun paras ystävä Freda (Manuchar). Juhlan päätteeksi Akun valtaa tyhjyyden tunne, jota tulevat pääsykokeet ja tyttöystävän pitkä ulkomaan matka eivät ainakaan auta. Lisäksi pienen pään sekoittaa bussissa vilahtaneet pitsiset pikkuhousut. Kesä voi alkaa.
Elokuu näyttää ihania suomalaisia maisemia, joita esittelisi mielellään turisteille. Kuitenkin tässä ollaan kaukana perinteisistä Suomi-filmeistä, koska elokuva on silkkaa fantasiaa ja kuvat aika kuorrutettuja ollakseen suomalaisia. Fucking Åmålin kaltainen kuvallinen realismi loistaa poissaolollaan.
Mammanpoika Aku tapaa pitsisten pikkuhousujen omistajan Julin (Turkama) heti tyttöystävän hypättyä Pietarin junaan. Villi miestennielijä kietoo pikkusormensa suomenruotsalaishömpän ympärille ja parivaljakko lähtee ajelulle ympäri Suomen.
Juli on alussa melkein raivostuttavan oikukas, ja itse olisin kyllä jättänyt tuollaisen tytön ensimmäiselle dösärille. Nuorena ihmisenä ajattelin myös, kuinka epäuskottavaa on ettei kumpikaan joudu kesätöihin ja silti rahaa riittää mällättäväksi. Mutta toisaalta – miksi elokuvien pitäisi aina olla täysin uskottavia?
Tarinaa on ilo katsella eikä se ollut niin siirappinen kuin pelkäsin. Olen myös onnellinen nuorten näyttelijöiden hyvästä tasosta, joka yleensä vain kammottaa arki-iltaisin maikkarilla puoli kahdeksalta. Turkama oli kaikista luonnollisin nuorista ja lisäksi pidin Manucharin ylimielisestä Fredasta. Pastinen oli hyvä Akuna, mutta välillä koiranpentuilmeen olisi saanut laittaa offlineen.
Elokuun loppu on suhteellisen yllättävä ja se johtuu osittain myös Akun irrationaalisesta käytöksestä. Järjettömästi käyttäytyvä Aku on elokuvan uskottavimpia asioita, sellaisia kun nuoret ovat siinä iässä.
