[I]”Leatherpants? “[/I]
[I]”Yeah. “[/I]
Vaikka Bruce Willis aloitti koomisissa rooleissa ovat hänen kaikista parhaimmat suorituksensa korkeaoktaanisten toimintapläjäysten antisankareina joita murjotaan, ivataan ja juoksutetaan ja joka kaikesta läksytyksestä huolimatta selviää elävänä ja karkean idealisminsa säilyttäen. Tony Scottin ohjaama [I]Viimeinen partiopoika[/I] on juurikin tuota ja genrensä elinvoimainen edustaja. Mitään uutta ja mullistavaa ei mukana ole, mutta tunnelma on hyvä, roistot ilkeitä ja juoni säilyttää kiinnostavuutensa loppuun asti.
[I]”What’s something like that run? “[/I]
[I]”Six-fifty. “[/I]
Joe Hallenbeck (Bruce Willis) on jokseenkin kulahtanut yksityisetsivä ja hänen kollegansa Mike (Bruce McGill) antaa hänelle erään tehtävän jota hän itse ei ehdi tehdä. Asiat menevät heti pieleen, sillä asiakas (Halle Berry) ammutaan seulaksi ja tämän poikaystävä, entinen jalkapalloilija Jimmy Dix (Damon Wayans) on myös utelias aiheeseen liittyen. Soppaan liittyy jalkapallokiho Sheldon Marcone (Noble Willingham), tämän hienostuneesti puhuva, mutta nulikkamainen kätyri Milo (Taylor Negron) ja senaattori Calvin Baynard (Chelcie Ross). Hallenbeck joutuu siis pujottelemaan työn, perheasioiden ja silkan henkilökohtaisen kunnian ristiaallokossa. Noiden piirteiden lisäksi Hallenbeckillä on kirjaimellisesti tappava nyrkinisku ja kyky kertoa törkyvitsi asianmukaisessa tilanteessa.
[I]”Six hundred and fifty dollars? “[/I]
[I]”Yeah. “[/I]
Erityisen kulahtaneen oloisena antisankarina Bruce Willis on kuin kotonaan, joskin toimintapläjäyksiin erikoistuneen Shane Blackin käsikirjoitus tuo mukaan napakkaa dialogia mikä vastaa pääasiassa huumorin tuomisesta elokuvaan. Damon Wayans on vähemmän nuhjuinen, mutta Jimmy Dix on samassa epäonnistuneen jamassa mikä antaa eleisiin ja puheeseen kireyttä. Yksinään ukot ovat hyviä, mutta yhteistyö synnyttää erinomaisen hyviä kohtauksia.
[I]”They’re pants. “[/I]
[I]”Yeah. “[/I]
Noble Willingham on elokuvan niljainen roisto ja ahneen sian olemuksen lisäksi kyseessä on törkyinen ja epädiplomaattinen ketku. Taylor Negron tämän olkitukkaisena kätyrinä törkkii ärsytyskynnystä huolitellulla puheellaan mikä on jyrkkä vastakohta lismaisen nilkin maneereille. Chelcie Ross on arkkityyppinen retalepoliitikko leveine keramiikkavirneineen ja vähemmän hienostuneine yksityisine tapoineen.
[I]”You wear them? “[/I]
[I]”Yes. “[/I]
Toimintapläjäys olisi pelkkää aivotonta mäiskettä ilman tukirooleja ja suurin osa näistä onkin juuri lähiperhettä. Chelsea Field ja Danielle Harris Hallenbeckin parempana puoliskona ja teini-iän vuoksi raivokkaana, mutta ovelana tyttärenä ovat toimivia sivuroolien perushahmoja. Halle Berry jää jokseenkin ohueksi alkupisteeksi rymistelylle.
[I]”They don’t, like, have a TV in them or something? “[/I]
[I]”Nope. “[/I]
Lopputulos on genrensä tyypillinen edustaja hyvässä mielessä. Mukana on kelmejä, pari antisankarillista hyvistä ja iso määrä ajoittain hykerryttävän hauskaa rymistelyä ja juoni vielä pitämässä kokonaisuutta kasassa. Kaiken lisäksi veripärske ja vyön alapuolinen sanasto ovat mukana.
[I]”I’m very old. “[/I]
