King Kongista puhuttaessa usein kaikilla on jonkinlainen mielikuva tuosta jättiläisapinasta ja sen kiipeilystä Empire State Buildingin huipulla, mutta harva kuitenkaan on nähnyt alkuperäistä elokuvaa. Näiden kansalaisten onneksi YLE Teema esitti “monsterielokuvien klassikon” viime marraskuussa.
Aiemmin luontoelokuvia tehtaillut Carl Denham (Robert Armstrong) joutuu kriitikoiden painostuksesta muuttamaan tulevan filminsä rakkaustarinaksi. Pääosaan hän valitsee kadulta löytämänsä köyhän tytön, Ann Darrow’n (Fay Wray). Kuvausmatkan aikana Ann rakastuu merimies Jack Driscolliin (Bruce Cabot). Tunne on molemminpuoleista, mutta parin onni ei kestä kauan, sillä kuvauspaikaksi valitun saaren alkuasukkaat ovat myös iskeneet silmänsä kaunottareen. Yön pimeydessä heimo kaappaa neiti Darrow’n ja uhraa tämän Kong -jumalalleen. Valtava gorilla kuitenkin tykästyy tyttöön ja vie tämän mukanaan viidakon syövereihin. Kuvausryhmä aloittaa takaa-ajon Driscoll etunenässään, mutta Denhamilla on aivan omat syynsä hirviön kiinnisaamiseen.
Yllätyin todella positiivisesti nähdessäni tämän ensimmäisen kerran. King Kongin tehosteet eivät ole kestäneet aikaa, mutta tarinallaan elokuva viehättää yhtä paljon kuin ilmestyessään. Nukkeanimaatiolla toteutetusta gorillasta on saatu inhimillinen ja sympatiaa keräävä olento, jonka kohtalo avaa herkimmiltä kyynelkanavat.
Kolmekymmentäluvun tapaan näyttelijät sortuvat välillä liikaan teatraalisuuteen, mutta kyllä Fay Wray ihan kiitettävästi kirkumisensa hoitaa. Hahmojen sielujen syvin kaapaisu on jätetty kireästä ruutuajasta pois, mutta tällaisessa seikkailuelokuvassa pääpaino onkin itse nimikkohirviöllä eikä päähenkilöiden elämäntarinoiden kelaamisella.
Rahaa ei King Kongin teossa ainakaan ole säästelty – lavasteet on tehty pikkutarkasti ja kunnianhimolla. Nykypäivän katsojien on annettava käsikirjoituksen logiikkavirheet anteeksi sekä suhtauduttava huumorilla miehistön kohtaamisiin dinosaurusten kanssa.
King Kong kuuluu niihin klassikkoelokuviin, joiden katsominen lasketaan yleissivistäväksi ja jotka pituudeltaan sopivat vaikka arki-iltana nautittaviksi. Ihan perheen pienimmille katsomiskokemus voi olla rankka, mutta uskoisin kouluikäisten olevan jo tarpeeksi vanhoja tämän seuraamiseen.
Vielä sananen. Jos jostain saatte käsiinne tämän originaaliversion väritettynä, unohtakaa koko juttu. Mustavalkoinen elokuva on mustavalkoinen ja sellaisena tarkoitettu katsottavaksi.
