Supersankarielokuva on hyvin vaikea genre. Yleisö on äärimmäisen vaativa ja samalla tulisi miellyttää myös muuta kuin kohdeyleisöä.
Tim Burtonin ohjaama Batman on paitsi hyvä supersankarielokuva, myös hyvä elokuva. Gotham Cityn rikollisia taikauskoisessa kauhussa pitävä Batman saa uuden, psykoottisen vastustajan Jokerista. Näiden kahden hahmon välistä taistelua käydään läpi vakavalla toiminnalla ja visuaalisesti komealla kuvauksella. Gotham City on täysin film noir-henkinen helvetti ajattomassa tilassa ja paikassa.
Jack Nicholsonin soolo psykoottisena rikoksena pellekeisari Jokerina on äärimäisen hienoa työtä. Jokeri on selkeästi hullu ja paha tapaus. Myöskään Michael Keatonin esittämä Batman/Bruce Wayne ei ole mikään tylsimys, vaan pakkomielteen ja yksinäisyyden riivaama aave, joka tulee olevaksi vain naamioitumalla. Kim Basingerin esittämä Vicki Vale putoaa harmillisesti näiden kahden väliin ja tekee roolinsa neutraalisti. Ei hyvää tai huonoa sanottavaa.
Kahden erinomaisesti tulkitun hahmon konflikti saavuttaa huippunsa goottilaisessa katedraalissa, ja tätä synkeää tarinaa säestää Danny Elfmanin hieno musiikki. Ei ollenkaan huono elokuva, vaikka ehkä hieman liian pitkä, mikä pudottaa sen pisteitä.
nimimerkki: Jurpo