Poirot’n seikkailujen 2k-versiointi se vain jatkuu. Yhtä täsmällisesti ja hienovaraisesti kuin iltapäiväteen tarjoilu brittiporvariston juhlissa.
1940 valmistunut dekkari ja alkuperäisteos tunnetaan lähinnä sen asemasta ensimmäisenä Poirot’n oikeussalitapauksena. TV-leffa ei moiseen asetelmaan juurikaan panosta kuin häilähdyksinä. Sen sijaan peruselementit nuori rakkaus sekä suurperinnön voima näyttelevät isoa osaa tarinassa. Sen murhaisan kosketuksen lisäksi.
David Mooren ote kameraan ja koko elokuvaan on perusvarmaa, mutta riskitöntä ja venytettyä. Omat pikkuvikansa on myös alkuperäisessä tekstissä (ja tittelin suomennuksessa!). Suchet räpiköi viiksineen stoorin mukana vaadittavan draamankaaren puuttuessa lähes kokonaan. Sotkuinen ja silti ennalta-arvattavuutta pursuava loppukohtaus yrittää sentään, mutta vain yrittää.
Kunnianhimoisessa 1989 vuodesta jatkuneessa Poirot-tarinoiden joukossa Teetä kolmelle ei ole mikään merkkiteos, mutta ei kyllä heikko tekelekään. Typerät ylilyönnit tyyliin Vuoksi ja luode (2006) ovat ihastuttavan kaukana, mutta vastaavasti liu’utaan pieneen uneliaisuuden ilmapiiriin normaalia pitemmäksi aikaa. Se ei enää ole edes charmanttia, vaan hieman tylsää.
Vaikka tarjoiltu tee on vahvaa, niin murhapippalot ovat haaleat.
