Kansa siis kaipaa lisää animaatiota? No täältä pesee!
Storks eli Haikarat oli Warnerin nyt jo legendaarisen animaatiopajan uudistuneen version muutaman vuoden takainen yritys lyödä rahoiksi viimeisimpien muotivillitysten kustannuksella – tässä tapauksella CGI-animaatiolla, vauvoilla ja muutamilla Disneyn ja Pixarin popularisoimilla, nyt jo kulahtaneimmilla genren peruskliseillä. Jostain kumman syystä kukaan ei nykyäänkään tunnu muistavan koko elokuvan olemassaoloa, vaikka kyseesseä olikin ilmestyessään kohtalaisen menestyksekäs teos, joka pyöri meikäläisessäkin teatterissa viikkokaupalla. Kollektiiviseen muistinmenetykseen on kuitenkin syynsä, kuten tulemme pian näkemään…
Postipalvelua pyörittävien haikaroiden hassussa maailmassa haikaroiden tehtävä on kautta aikain ollut toimittaa vanhan uskomuksen mukaisesti vauvoja ihmisille. Nykyään moinen vanha traditio on kuitenkin jo kauan sitten kadonnutta kansansatua, sillä vuosien varrella lastentekoon on ilmestynyt “muita vaihtoehtoja” [sic] ja lintujen hommaksi on jäänyt lähinnä postien toimittaminen. Tähän tulee kuitenkin muutos, kun haikara nimeltä Juniori tulee ihmisteini Tuulin avustuksella käynnistäneeksi vahingossa vanhan lastentekokoneen ja ulos pullahtanut pienokainen pitäisi toimittaa oikeaan osoitteeseen ennen kuin postikorporaation paha pomo saa mokasta vihiä.
Haikaroiden juonessa on niin paljon klisettä ja lainatavaraa, etten edes tiedä mistä aloittaa tämän kuohitseminen! Kyseessä on ensinnäkin vanha kunnon buddy-leffa kaikkien ensimmäistä [movie=1995]Toy Story[/movie] seuranneiden Disneyn tuotosten hengessä oikein karvoineen päivineen: Kaksi epämääräistä hahmoa lähtee [movie=2002]Ice Age[/movie]sta pöllitylle lapsenkuskausreissulle, jonka aikana opitaan jotain ystävyydestä. Jossain vaiheessa ystävyys kuitenkin joutuu koetukselle vain jotta kaksikko voisi lopussa palata jälleen yhteen taistelemaan [movie]Monsterit Oy[/movie]:n alusta asti ilmiselvää, mutta ilmeisesti yllättäväksi tarkoitettua pahaa korporaatiojohtajaa vastaan. Tässä on ihan kirjaimellisesti koko leffa pähkinänkuoressa, minkäänlaisia yllätyksiä ei katsojalle ole luvassa.
Kliseitäkin kammottavampaa oli itse juonen täydellinen järkijättöisyys, joka pystyy haastamaan helposti typeryydessään minkä tahansa muun katsomani leffan koko tänä vuonna. Jos esimerkiksi haikarat ovat hoitaneet lastenteon ammoisista ajoista asti, miten ihmiskunta on voinut lisääntyä lintujen siirryttyä postinjakelun piiriin? Ehkä ihmiskunta keksikin haikaroiden maailmassa seksin vasta 2000-luvulla tai lapset tilattiinkin kotiin suoraan Amazonista? Koko juttu on jo valmiiksi uskomattoman tyhmä, mutta kupletti tyhmenee vielä entisestään kun pohtii, että jos nykypäivän haikarat luovat lapsia jollain ihmekoneella, mitä ne kivikauden haikarat sitten käyttivät saati sitten mitä haikarat tekevät korporaatioilla tai rahalla ylipäänsä!?
Kaiken edellisen päälle vielä katras uskomattoman ärsyttäviä hahmoja ja meluisaa huumoria, ja soppa sakenee vielä entisestäänkin.
Ettei menisi aivan pelkäksi bäshäämiseksi, koetan mielessäni keksiä tästä ainakin yhden hyvän asian, jolla oikeutan kokonaiset kaksi tähteä. Animaatio on tässä ainakin parhaimmillaan ihan hyvää jälkeä ja erityisesti keskivaiheilla tuleva susilauma ainut oikeasti hauska asia koko tekeleessä, mutta muuten en voi tätä lähteä suosittelemaan oikein kenellekään. Jos kuitenkin suunnittelit seuraavaksi katsovasi jonkin Illuminationin tuotoksen, valitse mieluummin tämä – läpeensä aivovammaisessa juonessa ja sen kokonaisen elokuvasarjan mentävissä aukoissa on kuitenkin oma erityinen viihdearvonsa, jota Illuminationin kaltaisen laitoksen tuotoksilla ei ole edes parhaimmillaan.
Ugh! Olen puhunut.
