Jack Torrance ottaa pestin suuren ja vanhan vuoristohotellin talonmiehenä. Overlook-niminen hotelli on talven tyhjillään, ja varsin eristyksissä muusta maailmasta. Jack matkustaa vaimonsa ja pienen poikansa kanssa Overlookiin. Ihan aluksi asiat näyttäisivät menevän hyvin, mutta siltähän asiat aina näyttävät.
Maestro Stephen King itse ei pitänyt Kubrickin mestariteoksesta. Ymmärrettävää, muuttelihan Stanley kirjan tapahtumia aika reippaasti, mutta se, mitä King ei käsittänyt, oli se, että kaikki mitä Kubrick muutti, oli vain hyväksi elokuvalle. Kirjakin oli oikein mallikas, mutta Kubrick tajusi esimerkiksi jättää pois eläviksi muuttuvat puutarhaeläimet ja vastaavat, jotka valkokangasversiossa olisivat luultavasti näyttäneet varsin naurettavilta. Jack Nicholsonkaan ei välttämättä aivan täysin vastaa hahmoa, jonka King loi, mutta en silti osaisi kuvitella ketään muuta, joka osaisi esittää Jack Torrancea paremmin. Nicholson tekee kertakaikkiaan loistavan roolin. Jopa niin hyvän, että se on lähes tasavertainen kilpailemaan hänen suorituksensa elokuvassa Yksi lensi yli käenpesän kanssa. Musiikit ovat loistavia, kuten koko elokuvan muukin äänimailma. Kameratyöskentely on esimerkillistä, ja kuvat mahtipontisia, kalskahtavia ja jopa kauniita. Tunnelma on psykopaattinen ja yksinkertaisesti sairas. Silti, ainakaan minua Hohto ei pelottanut. Jännitti kyllä, lähinnä Nicholsonin ansiosta, mutta ei se vaan pelottanut. Minkäs teet. Tästäkin huolimatta Hohto on luultavasti kaikkien aikojen paras kauhuelokuva. Se on upea teos, joka leijuu jälleen Kubrickin omassa maailmassa, paikassa, joka ilmeisesti on lähellä, mutta silti niin kaukana. Se on kauhuelokuva, mutta se on myös jotain muuta. Elokuvan viimeinen kohtaus, mustavalkovalokuva seinällä, on sekin nerokas oivallus, ja jättää katsojalle miettimisen aihetta. Elokuvataidetta parhaimmillaan.
