Jos elokuvan nimi on Kung Fu Hustle, sitä tuskin voi syyttää siitä, että siinä olisi liikaa kung fu hustlea. Leffan traileri kuitenkin antoi kuvan sen verran mielenkiintoisesta pläjäyksestä, että elokuvalta jopa odotti aika suuria. Tämäkö loistava kiinalainen toimintakomedia? Ehkä vika on kulttuurillisissa eroissa. Ne kohdat, jotka luultavasti huvittavat suuresti aasialaista yleisöä, eivät kirvoittaneet naurua huuliltani. Olen pettynyt!
Kung Fu Hustlen eräs käsikirjoittaja on sen ohjaaja ja myös yksi päänäyttelijöistä. Herra Stephen Chow on monien puheiden mukaan varsinainen Idän Ihme. Hänen esittämänsä Sing on poikapolo, joka päättää ryhtyä pelätyn kirveskoplan jäseneksi. Syy elämänmuutokselle on se, ettei Sing usko pärjäävänsä hyviksenä. Tiellään kirveskoplan riveihin Sing päättää panna koplan alueelle kuulumattoman köyhälistökorttelin kyykkyyn. Helpommin sanottu kuin tehty. Röttelömiljöön kiukkuinen vuokraemäntä (Qiu Yuen), umpihintti puodinpitäjä (Chiu Chi Ling) ja pari muuta tyyppiä ovat sen verran kovia taistelijoita, ettei heille tunnu lopulta pärjäävän edes aito kirveskoplalainen. Kuka taistelussa lopulta voittaa ja mitä jännää Singille siinä sivussa tapahtuu – se selviää leffan loppuun mennessä hyvin tarkkaan. Mukaan on saatu myös kirsikankukan kevyt romanssi, johon liittyy tikkari, jäätelöä ja virtsaa. Ou jee, tässä elokuvassahan on ihan kaikkea? Niin no, ei ihan kaikkea sentään, mikäli juonen aukot huomioidaan.
Leffan kamppailukohtaukset on toteutettu hienosti, kuten odottaa saattaa. Heebot liitelevät ilmojen halki kuin perhoset ja taistelukoreografioden rinnastaminen 1930-luvun amerikkalaismusikaalien (myös elokuvan tapahtuma-aika on 1930-lukua) taitaviin tanssinumeroihin tulee enemmän kuin selväksi. Nykyaikaa edustavat nopeasti vaihtuva kuvakulma, digitehosteet ja armoton vauhti, joka niittaa katsojan penkkiinsä kuin vuoristoradassa.
Kung Fu Hustlen huumori on omintakeista ja ajoittain hyvin lapsellista, mutta perin raakaa. Leffaa voisikin suositella suoraan lapsiperheille, ellei suurinta iloa yritettäisi juuri repiä ihmisten paiskomisesta, mäiskimisestä ja linttaamisesta. Tässä mielessä Kung Fu Hustle on hyvin sarjakuvamainen tekele, ajoittain se tuo mieleen jopa ranskalaiset Asterix-elokuvat (1999, 2002), jotka tosin soveltuvat oikeasti myös alle 15-vuotialle.
Mitä hyvää tästä Stephen Chow’n leffasta jäi käteen tappelukohtausten ansiokkaan toteutuksen lisäksi? Elokuvan miljöö on jännittävä ja taidolla rakennettu. Kuvissa on runsaasti yksityiskohtia, joilla voi silmiään ruokkia. Miten aidon 1930-lukulainen elokuvan esittämä maailma on, sitä on vaikeampi sanoa. Eräs toinen hyvä puoli Kung Fu Hustlessa on sen musiikki. Ääniraidalla kuullaan muutaman klassisen taideteoksen lisäksi niihin mainiosti sekoittuvaa ”leffan omaa musiikkia”, josta vastaa Raymond Wong. Musa on ajoittain jopa tanssittavaa – tässä tapauksessa nujakointia miellyttävästi tahdittavaa. Ehkä tutustuminen pelkästään leffan soundtrackiin olisi lopulta antoisin tapa kokea Kung Fu Hustle.
