Elokuvan alkuasetelmista päätellen, odotukset eivät hirveän korkealle kapua. Japanilainen Yhdeksäs luokka huumataan kesken koulumatkan ja sijoitetaan
pelaamaan saarelle yksinkertaista peliä: viimeinen elossa lähtee kotiin. Armoa pelaajille ei anneta ja heti alusta asti touhu otetaan tosissaan, aseita on kattilankannesta varsijouseen ja ne jaetaan tietysti täysin sattumanvaraisesti. Lisäksi pelaajilla on vain kolme päivää aikaa, muuten kaikki kuolevat.
Voi kuulostaa yksinkertaiselta, mutta elokuva on loistavasti käsikirjoitettu, eikä katsojan mielenkiinto horju hetkeksikään elokuvan ulkopuolelle. Kenellä kestää kantti? Kuka pelaa milläkin taktiikalla? Lisäksi mukaan kuvioihin astuu kaksi mystistä vaihto-oppilasta sekoittamaan pakkaa. Kohtaukset ovat toinen toistaan brutaalimpia, verisempiä ja tunnelma on aivan loistava koko elokuvan ajan mm. elokuvan keittiökohtaus palaa takuuvarmasti verkkokalvoihin kiinni loppuelämäksi.
Aivan pelkkää goremässäilyä pätkä ei silti ole. Fukasaku on laittanut mukaan myös yhteiskuntakritiikkiä kovalla kädellä. Hallitukselle ihmiset eivät ole kuin numeroita ja nimiä, kuka on taakka yhteiskunalle on täysin hyödytön ja henki ei minkään arvoinen, kuin pelin tuomari (Takeshi Kitano) yksi kerrallaan lukee tyyni ilme kasvoillaan kuolleiden nimiä klassisen musiikin tahdittamana.
Näyttelijäsuorituksista ei voi hirveästi sanoa, koska useimmat hahmot jäävät suhteellisen pintapuolisiksi, mutta yksikään ei ärsytä ja Takeshi Kitano hoitaa homman himaan tyynen rauhallisesti, kuten aina.
Kaikenkaikkiaan Battle Royale on kaikilla osa-alueilla täydellisyyttä hipova elokuva, josta en keksi pahaa sanottavaa. Jokaisella katselukerralla Battle Royale onnistuu synnyttämään katsojassa valtavan tunnekirjon, tälläistä suoritusta ei voin kuin ihailla.
