Halloween 2018 syrjäyttää alkuperäisen elokuvan aiemmat jatko-osat. Samalla se pyrkii lunastamaan paikkansa ainoana Halloween saagan kaikkien hyväksymänä jatkumona. Elokuvalle vuonna 1981 tehty jatko ei silti anna helpolla periksi. Omassa todellisuudessani uusi jatko ei pääse lähellekään aiemman kakkososan tasoa ja tunnelmia. Lisäksi elokuvaa vaivaa aivan sama asia, kuin muitakin jatko-osia: Michael Myers ei näytä siltä miltä pitäisi. Originaalissa hahmoa näkyi tosi vähän ja siksi kakkososan näyttelijävaihdos ei haitannut. Alkuperäinen ja muutama vuosi jälkeenpäin tehty jatko menivätkin näin yhdestä yöstä jaettuna kahteen eri elokuvaan. Maskikin näissä oli sama, vaikka erilaiselta näyttikin. Likaannuttuaan ja oltuaan eri näyttelijän kasvoilla.
Tyyli tehdä kauhuelokuvia on muuttunut rajusti sitten 80-luvun. Vanhoihin tunnelmiin yritetään päästä siinä onnistumatta. Näin kävi nytkin. Pieniä valonpilkahduksia oli siellä täällä nähtävissä, mutta muuten mentiin ehdoissa 2000-luvun tunnelmissa. Joitain kohtauksia oli poimittu lähes suoraan originaalista ja myös vuonna 1981 valmistuneesta jatkosta. Tämä vähän kummastutti, ottaen huomioon tekijöiden suhtautumisen aiempaan jatko osaan. Se ei kelvannut jatkoksi, mutta osa kohtauksista silti kelpasi apinoitavaksi.
Juoni oli kauhuleffaksi tässäkin liian monimutkainen, kuten kaikissa viimevuosina tuotetuissa kauhuleffoissa. Ei enää ymmärretä pääasiaa, joka on suoraviivaisuus ja tunnelma. Kauhuleffan tulisi edetä ikään kuin reaaliajassa, jossa katsoja kokisi olevansa itse mukana jännittämässä kohtaloita. Kaikki sivujuonteet ovat vain turhia ja syövät elokuvan intensiteettiä ja tehoja.
Elokuvat, kuten Evil Dead (1981) näyttävät esimerkillään sen, miten yksinkertaisista aineksista hyvä kauhuleffa lopulta muodostuu. Tarvitaan vain uhka, painostava tunnelma ja uskottava, lähes reaaliajassa etenevä yksinkertainen juoni. Halloween 4 (The Return of Michael Myers 1988), oli näihin päiviin asti vuoden 1981 kakkososan jälkeen omalla arvoasteikollani se seuraavaksi kunniallisin jatko-osa. Sellaisena se uhkaa säilyä tämän uuden elokuvan jälkeenkin. Nelososassa ei muuta isompaa vikaa ollutkaan, kuin itse Myersin habitus kaikessa kokonaisuudessaan. Myersistä oli tehty Jasonin (Friday The 13th), hengessä järkälemäinen hahmo. Haalarin alle oli lisätty jopa olkatoppaukset. Lisäksi maski näytti aivan hirvittävän huonolta.
Myersin pelottavuus ei koskaan perustunut hahmon fyysiseen kokoon, vaan täydelliseen epäinhimillisyyteen ja mystiseen haavoittumattomuuteen. Pelottavuus ei aina tule suuressa paketissa. Mielenvikaisuus on pelottavaa, vaikka sitten pieneen lapseen istutettuna. Originaalissahan Myers lapsi alussa olikin ja pelottava jo tuolloin. Epäinhimillinen eläin ilman empatiaa ja katumusta.
Uudessa elokuvassa ei Laurie Strode (Jamie Lee Curtis) myöskään ole enää Laurie Strode. Siinä missä JLC on muuttunut näyttelijänä ja ihmisenä, on myös Laurie muuttunut ihmisenä Jamie Lee Curtisiksi. Lisäksi hän on muuttunut vahvaksi naiseksi, jota hän ei originaalissa ollut. Toki tämä muutos olisi mahdollista olla tapahtunut myös Lauriessa, mutta se ei silti ole uskottavaa. JLC käytännössä toisti roolinsa H20:ssä (1998), peruukki päässään ja 20 vuotta myöhemmin. Originaalin Laurie oli hauras ja sympaattinen. Uuden elokuvan Laurie on roisi ja pääosin epämiellyttävä, katkeroitunut kostaja. Itse pidin uudesta Lauriesta vain hetkinä, jolloin hän koki pelkoa ja heikkoutta. Näistä hetkistä löysin etäisesti vielä vanhan herttaisen Laurien.
Halloween 2018 on monella tapaa keskinkertainen leffa. Jossain määrin se löytää vahvuuksia lainaten originaalia, mutta toisaalta sortuu heikkouksiin toistaessaan vanhoja jatko-osissa jo aiemmin nähtyjä virheitä. Michael Myers ei ole onnistunut tekemään täysin kelvollista paluuta sitten vuoden 1981 ja tuskin sellaista enää koskaan tulee tekemäänkään.
