Eräänä Halloween-iltana Haddonfield-nimisen kaupungin lähiössä 10-vuotias Michael Myers tappaa koulukiusaajansa. Myöhemmin yöllä myös isäpuolensa, isosiskonsa ja tämän poikaystävän. Murhien jälkeen nuori Michael lähetetään mielisairaalaan, jossa tämä saa lääkärikseen Dr. Samuel Loomisin. Vuodet vierivät mielisairaalassa, Michael lopettaa vähitellen puhumisen ja käyttää kaikki päivät alkukantaiset naamareiden valmistamiseen. Elokuvassa Michaelin naamarinkäyttö selitetään siten, että tämä haluaa piiloutua naamareiden alle ja peittää “rumuutensa.”
Elokuva jatkuu alkuperäisen idean mukaisesti, eli viisitoista vuotta myöhemmin aikuiseksi ja hyvin kookkaaksi sellaiseksi kasvanut Michael karkaa mielisairaalasta ja suuntaa kohti Haddonfieldiä, jossa tämä aikoo etsiä pikkusiskonsa Laurien käsiinsä. Michael palaa Myersien vanhaan 15 vuotta tyhjänä olleeseen taloon, jossa väitetään kummittelevan, ja hakee kätköstä vanhan uskollisen keittiöveitsen ja naamarin, joita käytti aikoinaan murhatessaan isosiskonsa. Michael jättää pakomatkansa aikana lukuisia ruumiita jälkeensa poliisien ja patologin siivottaviksi. Ehkä leffan ainoa miinus tulee siitä, että tuo kohtalokas Halloween-yö jää aivan liian lyhyeksi ja tapahtumaköyhäksi.
Kyseinen elokuva on remake-versio John Carpenterin kuolemattomasta klassikosta, Halloweenista, jota pidetään yhtenä ensimmäisistä ja parhasita slasher-elokuvista. Leffan ohjaajana toimii White Zombie-nimisen Groove Metal bändin keulakuvana tunnetuksi tullut Rob Zombie, jonka aiempia ohjaustöitä ovat olleet elokuvat House of 1000 Corpses ja The Devil’s Rejects. Itse pidän Zombien aiemmista tuotoksista, mutta on pakko sano, että Halloween pieksee kaikki muut miehen edelliset teokset. Jos loistava The Devil’s Rejects ei todistanut Zombien omaavat ohjaajan lahjoja, niin Halloween viimeistään tämän tekee.
Herra Zombie on juuri parhaimmillaan kuvatessaan punaniskojen maailmaa. Koko leffahan on täynnä pitkälettisiä redneck-juntteja. Elokuva kulkee eteenpäin kuin junan vessa juuri Zombielle tyypilliseen white trash –menon avulla. Valkoista roskasakkia tunkee sisään niin ovista, kuin ikkunoistakin, kuvainnollisesti sanoen siis.
Zombie tekee takuuvarmaa työtä, mies ei turhia kiirehdi ohjatessaan tätä teosta, josta muodostuu miehen loistokkain elokuva. Tämä on selvästi näkyvillä elokuvaa katsellessa, sillä jalki on tasaista, eikä kohtauksella A ole paljoakaan eroavaisuuksia kohtaukseen B, taikka C. Edes elokuvan kahteen osaan jaettu dialogi, Michaelin vuodet mielisairaalassa ja verilöyly Haddonfieldissä -osoissa ei juurikaan ole eroavaisuuksia.
Carpenterin versiossa ei perehdytty ollenkaan siihen, miten Michaelista tuli, mikä hänestä nyt sitten loppupeleissä tulikin, psykopaatti, joka jahtaa teinejä keskellä öistä lähiötä. Elokuvahan perustui siihen, miten tunnelmaa luotiin mm. kohtauksilla joissa Michael putkahtaa kuin tyhjästä pensasaidan taakse kurkistelemaan Laurien touhuja. Myöskään alkuperäisessä Halloweenissä ei paljoa kerrottu Michaelin lapsuudesta, näytettiin vain se vajaa viisi minuuttia kestävä osio, jossa Michael tappoi isosiskonsa. Carpenterin versiossa siis ei keskitytty juuri mihinkään muuhun kuin siihen kohtalokkaaseen Halloween yöhön, josta mies kuitenkin sai riittävän paljon irti.
Zombien visiona puolestaan on se, että ensin perehdytään juuri niihin asioihin, jotka jäivät alkuperäisessä vain arvailujen ja erilaisten teorioiden varaan. Vasta tämän suunnilleen 50 minuuttia kestävän osion jälkeen alkaa se varsinainen kauhuelokuva. En sano, että Zombien versio olisi alkuperäistä parempi mutta kieltämättä on mukava tutustua itse Michaeliin paremmin. Zombie on myös nostanut ruumiiden lukumäärää noin viidestä peräti viiteentoista.
Leffan visuaalinen puoli toimii erittäin hyvin, sillä murhat ovat hyvin toteutettuja ja kuvakulmatkin ovat todella toimivia. Eli leffan toteutus on käytännössä täydellistä pientä miinusta lukuun ottamatta, nimittäin sitä, miten Zombie heiluttaa kameraa juuri niissä kohdissa, joissa Michael saapu pienelle visiitille ja tekee uuden veriteon. Elokuvan vähän rosoinen ja harmaansävyinen kuva on suorastaan kaunista katseltavaa ja äänimaailma on häiriintynyttä.
On myös mainittava, että itse pidän suuresti Michaelin uudesta ulkonäöstä. Allekirjoittaneen mielestä Michael sopii paremmin reilut kaksi metriseksi körilääksi, jonka käyttämä harmaa ja kärsinyt naamari on ehdottomasti parhaita, mitä sarjassa on koskaan nähty. Uusi naamari tuo ”miehelle” enemmän ilmettä ja “cooliutta”. Michaelin käyttämä haalari on juuri sopiva asustus tälle naamaripäiselle sekopäälle. Ihmettelen vain, että, miten haalari muka sopi Michaelille niin mainiosti, koska haalarin edellinen omistajahan oli vain n. reilut 180-senttinen miekkonen.
Näyttelijät eivät tee mitään loistosuorituksia mutta eipä kukaan huonostikaan näyttele. Dr. Loomisin roolissa nähtävä Malcolm McDowell suoriutuu työstään kiitettävästi, muttei kuitenkaan tämän alkuperäisen näyttelijän tasoisesti, sillä McDowell ei omaa sitä samaa karismaa kuin alkuperäinen Loomis, eli Donald Pleasence. Lauriena nähtävä Scout Taylor-Compton näyttelee myöskin hyvin, mutta erot näyttelemisessä ovat valtavia verrattaen Jamie Lee Curtisiin. Mm. Curtis näytteli kilttiä koulutyttöä kun taas Taylor-Comptonin roolihahmo tyttömäinen ja viattoman tuhma tapaus.
Omalla kohdallani elokuva onnistui yllättämään, sillä olin odottanut sellaista kohtuullisen onnistunutta uudelleenfilmatisointia, joka ei pääsisi millään alkuperäisteoksen tasolle. Onnekseni Halloween kuitenkin osoittautui niin hyväksi elokuvaksi, että Carpenterin klassikon lukuisat jatko-osat jäävät tämän jalkoihin. Alkuperäisestä on vaikea pistää paremmaksi mutta Zombien remake pystyy siihen, ainakin melkein. Halloweenin kohdalla ei siis ole ollenkaan liioiteltua puhua puhtaasta mestariteoksesta.
