Marc Webbin johdolla uudelleen käynnistetty Spider-man-elokuvasarja oli avausosaansa myöten upeaa kamaa. Täysin uudenlaisen tarinan kertominen oli sopiva ratkaisu. Ensimmäinen osa tarjosi syvää synkkää esitelmää seittisinkoilijan synnystä ja nyt saamme viimein jatkoa. Joskin hiukan päänpyöräyttävässä flickissä.
The Amazing Spider-man 2 alkaa Peterin vanhempien kuolemalla. Ennen kuolemaansa tämän isä jättää videoviestin pojalleen, jossa tämä selittää kaiken katoamisestaan. Nykypäivässä Peter jatkaa elämäänsä niin taistellen rikollisia vastaan Spider-manina, kuin myös viettäen aikaa tyttöystävänsä, Gwenin kanssa. Peteriä kuitenkin häiritsevät elokuvassa niin Gwenin isän haamu, kuin myös uudet vihulaiset.
Spider-man kohtaa aluksi Aleksei Sytsevichin ryöstämästä plutoniumilla varustettua kuorma-autoa, josta myöhemmin elokuvan loppuminuuteilla tulee Rhino. Takaa-ajon tiimellyksessä tulee pelastetuksi hyljeksitty nelikymppinen sähköinsinööri Max Dillon, joka olettaa Hämiksen olevan nyt hänen bestis ja kasvattaa pakkomielteen verkonheittäjään. Itsekseen höpöttävä Max saa itselleen synttärilahjaksi onnettomuudessa kyvyn hallita sähköä. Kun miehen lyhyen valokeilan ihmisten silmissä varastaa taas Hämis, Max tullaan tunnetuksi Electrona; raivon ja vihan täyttämänä lapsenmielisenä kävelevänä generaattorina.
Viimeinen pahis on Peterin vanha ystävä, Harry Osborn, joka perii kuolevalta isältään niin Oscorpin, tämän elämäntyön ja suvuntaudin. Ainoa mikä hänet voi pelastaa on Spider-manin veri, mutta kun sitä hän ei saa, hän menettää terveytensä ja toivonsa ohessa myös johtajuutensa. Tämä liittoutuu Electron kanssa ja luulee lopuksi saavansa parannuskeinon, mutta muuntautuukin kipujen saattelemana Gobliniksi.
Elokuvassa riittää siis vientiä niin Spider-manille, kuin myös katsojille. Edes 2h ja 15 minuutin aikataulu ei auta siinä ongelmassa, että elokuvaan ollaan ahdettu liian paljon juonikuvioita ja hahmoja. Eräässä vaiheessa elokuva on teinidraamaa, pian taas toimintakomediaa. Sentään Hans Zimmer ei petä musiikillaan, joka on valitettavasti elokuvaakin eeppisempää. Ei siis jätä ihmettelemään, miksi ihmiset ovat sanoneet elokuvan tuntuneen hieman sännätyltä. Edes Electroon ei saa mitään sympatiaa luotua vaikka väkisin vääntäisi ja J.Jonah Jamesonkin loistaa edelleen poissaolollaan ansaiten vain maininnan jos parikin.
The Amazing Spider-man 2 ei ole pettymys, mutta Spider-man 3:n kaltaista huttua tämä on…lievästi. Toivottavasti Venomin ja Sinister Sixin spin-offit edesauttavat valmisteluja vielä kahdelle tulevalle The Amazing Spider-man elokuville.
Pähkinän kuoressa siis Hämis flengailee taas lähes yli 2 tunnin sekajuonimätössä.
