Hannibalin ensimmäisen kauden alkaessa minä ja moni muukin katsoja oli skeptinen. Tulisiko maailman tunnetuimpaan fiktiiviseen sarjamurhaajaan perustuva sarja olemaan täysi raiskaus? Pelot olivat turhia. Ensimmäinen kausi oli täyttä kultaa.
Hannibalin toinen kausi nostaa panoksia entisestään. Katsojaa, myös Thomas Harrisin alkuperäisteosten tarinoiden ja hahmojen tuntijaa, viedään kuin pässiä narussa. Tämä sarja on äärimmilleen viety älykäs, tyylikäs ja umpikiero psykologinen trilleri, joka haastaa, yllättää, kauhistuttaa ja lumoaa. Hannibal vaatii katsojaltaan todella paljon. Toinen kausi alkaa paljastavalla flashforward-kohtauksella, joka virittää odottavan tunnelman koko kauden ajaksi. Tarjolla on mitä abstrakteimpia murhia, epäilyksiä jokaiselta taholta, psykologista mindfuckia, sekä itse Iso Paha Tohtori Lecter pyörittämässä koko sirkusta. Lopulta tarina tiivistyy veriseen, mutta monellakin tapaa katartiseen huipennukseen. Mads Mikkelsen jatkaa upeaa roolityötään Hannibal Lecterinä hienovaraisella, mutta pelottavalla eleganssilla ja häntä tukevat äärimmäisen taitava Hugh Dancy, jämäkkä Laurence Fishburne, hyytävä Eddie Izzard, sekä kirsikkana kakun päällä loistavan, täysin mielipuolisen roolin heittävä Michael Pitt Hannibal-leffastakin tuttuna Mason Vergerinä.
Mikkelsen on itse kertonut, ettei perusta omaa tulkintaansa mihinkään, mitä Hannibal Lecteristä on aiemmin kirjoitettu tai esitetty valkokankaalla, vaan itse Saatanaan. Ja siltä se tuntuukin. Hannibal on tietenkin kannibalistinen sarjamurhaaja, mutta hän on samalla myös psykologisesti vaarallinen ase, manipuloinnin mestari, korvaan kuiskiva paholainen, jolla on kapasiteetti saada muut ihmiset toimimaan yhtä karmivilla tavoilla kuin hän itse. Sarjan tekijät ovat ottaneet täydet vapaudet käsiinsä hahmojen ja tapahtumien suhteen, eikä tarina etene lainkaan, kuten alkuperäisteoksissa. Se tekeekin Hannibalista uskomattoman mielenkiintoisen ja jatkuvasti yllättävän sarjan.
