[I]Varoitus!
Seuraava arvostelu sisältää juonipaljastuksia ja juonen pohdintaa käsiteltävästä elokuvasta, joten heidän jotka haluavat (ehkä) nähdä tämän elokuvan puhtaammalta pöydältä on syytä lopettaa lukeminen tähän.[/I]
Cooper (Matthew McConaughey) oli astronautti ja insinööri. Nyt hän viljelee maissia oloissa joissa toivo on paitsi harvinainen resurssi myös hukkaan heitetty sellainen. Erinäisten sattumien avulla hän joutuu osaksi huippusalaista projektia jonka tarkoitus on löytää ihmiskunnalle uusi koti. Madonreiän kautta toiseen galaksiin siis ja pelkästä hakuammunnasta ei ole kyse. Perhe ja erityisesti tytär Murph (Mackenzie Foy) on vihoissaan siitä, mutta mies tekee sen minkä miehen pitää. Matkalla on myös Doyle (Wes Bentley), Romilly (David Gyasi), Brand (Anne Hathaway) ja hieman tietokonevoimaa. Luonnollisesti matkustus aika-avaruuden lävitse vääntelee aikaa ja erinäiset ongelmat pakottavat keksimään ratkaisuja ongelmiin. Lisäksi telluksen tilanne ei paljoa ole parantunut vaikka Murph (Jessica Chastain) on itsekin päässyt tieteen makuun.
Christopher Nolan iskee kallonsa velipoika-Jonathanin kanssa yhteen ja syntyvä leffa on melko tukevaa tekoa. Siinä on äärimmäistä pessimismiä ja toivottomuutta, aikapuristuksen aiheuttamia inhimillisiä dilemmoja, runsaasti visuaalista spektaakkelia missä avaruus on äänetön ja jopa järjen ja tunteiden välistä ristiriitaa. Kaiken lisäksi se loppuu toiveikkaalla nuotilla ja päästää päähenkilönsä vapaaksi toteuttamaan suunnitelmaa B jossain kaukana. Se jokin kaukana ei ole jäämöhkäle jonka ansiosta tohtori Mann (Matt Damon) pääsi niihin epätoivon syvyyksiin joihin kuolevaisen ei pidä kajota tai muuten…
Vaikka aika-avaruuden trippimäinen spektaakkeli ja ankeat, ulkomaailmalliset miljööt hivelevät silmiä ja Hans Zimmerin musiikki antaa toiminnallisiin hetkiin mukavasti dramatiikkaa niin [I]Interstellar[/I] ei ole pelkkä toimintaleffa joka kuvaa avaruuden kolonisoinnin vaikeuksia – se on ennen kaikkea elokuva ihmisistä ja vielä enemmän se on elokuva yhdestä ihmisestä, miehestä jonka nimeä emme koskaan saa tietää.
Matthew McConaughey repäisee esiin valtavan suorituskykynsä dramaattisessa roolissa joka vaatii itkua, naurua, epätoivoa ja sen yhden, vaikeasti mitattavan, mutta aika-avaruuden rajoja rikkovan tunteen, rakkauden hyödyntämistä järjen apuna. Pelkän järjen avulla ihminen ei keksi keinoa luoda toivoa, voittaa ja selviytyä vaikeistakin oloista. Anne Hathaway sinä toisena pääroolina antaa vastapainoa McConaugeylle ja erinäisistä heikkouksista huolimatta on erittäin voimakas ja luottaa harkintaansa. Juuri sopiva henkilö toteuttamaan suunnitelma jonka laajuus ei mahdu inhimilliseen käsityskykyyn. Matt Damon tekee lyhyen, mutta äärimmäisen traagisen roolin suurena ihmisenä joka on lopultakin kohdannut voittajansa ja tietää itsekin epäonnistuneensa täydellisesti.
Jessica Chastain,Mackenzie Foy ja lyhyen aikaa Ellen Burstyn tekevät vahvan suorituksen tyttärenä jonka pitkävihaisuudelle ei mikään vedä vertoja ja siitä huolimatta hän saa viestin ja vielä tulkitsee sen oikein. Sen sisältö kylläkin pysyy piilossa, mutta lopun toiveikkuuden vuoksi se taisi olla jotain todella merkittävää. Se lisäksi kulki viestinä aika-avaruuden tuolta puolelta olioilta joille aika oli vain tila minkä läpi liikkua ja ne halusivat meidän, koko ihmiskunnan lajina selviytyvän.
Tässä vaiheessa Allekirjoittaneen on myönnettävä olevansa aika puulla päähän lyöty ja se puu ei ole mikään pieni risu vaan valtava palava halko. Hitaan apokalyptinen elokuva muuttuu sukellukseksi tapahtumahorisontin tuolle puolelle (oikeesti siis), omaa kirjaimellisesti ulkomaailmallisia näkyjä jotka ovat jo itsessään tarpeeksi vaarallisia, näyttää konkreettisesti aikapuristuksen vaikutuksen, omaa muutamia todella tiukkoja toimintahetkiä ja lopulta se päästää irti. [I]Interstellar[/I] ei ole pelkkä elokuva – se on kokemus ja ainoa keino ymmärtää sitä on katsoa se. Suuresti inhoan mainostaa elokuvaa (siitä ei Allekirjoittaneelle makseta) jonka taloudellinen historia on tapahtumassa, mutta nyt se on täysin oikeutettua. Lyhyenä yhteenvetona erinomaisesti toteutettu elokuva joka kosiskelee suuria aiheita ja tekee sen hyvin.
