Eletään 1980-luvun lopun Itävallassa. Tyypillinen keskiluokkainen perhe, Georg (Dieter Berner), vaimo Anna (Birgit Doll) ja tytär Eva (Leni Tanzer) kulkevat arjen rutiineissa päivästä toiseen. Epätoivoisesti yrittäessään saada vanhemmiltaan huomiota ja rakkautta Anna teeskentelee olevansa sokea. Tyttären tilanne sekä arjen apeus, jotka kuvastavat pariskunnan onnetonta avioliittoa saavat maljan ylitsevuotamaan; he myyvät autonsa, irtisanoutuvat omista työpaikoistaan ja päättävät päästä eroon ahdistavasta elämästä. Australiaan muutto tuntuu tässä tapauksessa hyvältä vaihtoehdolta, mutta asiat menevätkin toisin kuin mitä sanotaan…
Michael Haneke on elokuvaa ohjatessaan selvästi välttänyt elokuvan tyypillisimpiä perustuksia. Elokuvan tempo on hidas ja rauhallinen; elokuva saattaa tämän vuoksi vaikuttaa tylsähköltä, joten elokuvaa kannattaa seurata ajan kanssa. Elokuva koostuu laajalti pysähtyneistä kuvista ja tarkkailevista otoista; joissain kohtaa on enemmän tavallista kuvaustapaa muistuttavia, pitempiä pätkiä. Jokaisen kohtauksen välissä on pieni tauko. Omalta kohdaltani tämä ärsytti jonkin verran. Katsojaa ei aliarvioida, ja tapahtumia ei juurikaan selitetä. Tämä antaa katsojalle enemmän vapautta yhdistää asioita ja tehdä niistä lopputulos, mistä tässä olikaan kyse.
Elokuvan näyttelijät ovat suurilta osin melko tuntemattomia nimiä. Sitä ei juuri ihmettele: en väitä, että Berner, Doll ja Tanzer olisivat huonoja näyttelijöitä, hieman keskinkertaisia ja säväyttämättömän oloisia vain. Toki masentava käsikirjoitus sekä aihe eivät juuri anna varaa monipuolisille tunteille, mutta silti näyttelijät ovat melko tylsänoloisia sekä tavallisia, eli siis kertakäyttökamaa. Sitä paitsi näyttelijöiden äänetkin ovat moneen kertaan kuultuja; jokainen, joka on joskus nähnyt TV:stä mitä tahansa saksalaista draama – tai dekkarisarjaa, tietää mitä tarkoitan.
Kaiken kaikkiaan Seitsemäs manner ei ole lähelläkään maailman parasta elokuvaa, mutta se on loistava ohjaajadebyytiksi; harva pystyy tekemään debyytikseen näinkin hyvän teoksen (otetaan silti huomioon, että Haneke aloitti televisio-ohjaukset 1973). Vaikkei elokuva juuri kiinnostaisi, niin monen olisi hyvä nähdä tämä; Seitsemäs manner voittaa ylivoimaisesti laadultaan monet televisiossa pyörivät tusinadraamat, jotka toistavat itseään koko ajan. Näin tehdään kunnollista draamaa.
