Näkemistäni Takashi Miiken elokuvista tämä on ehkä kaikkein lähimpänä “normaalia” elokuvaa, sillä siinä ei ole ollenkaan (liiallista) väkivaltaa, eikä tippaakaan kieroutunutta huumoria tai minkäänlaista bizarre-meininkiä. Voiko tämä siis olla Miiken elokuva? En olisi kyllä heti uskonut, jos en sitä olisi tiennyt ennen kuin leffan katsoin. Kyseessä on nimittäin harvinaisen kaunis kuvaus ihmisen suhteesta luontoon, uskontoon, erilaisiin kulttuureihin sekä tietysti toisiin ihmisiin.
Tarinan kertoja Wada (Masahiro Motoki), on japanilainen liikemies joka lähetään jonnekin Kiinan kuvan kauniissa vuoristoissa sijaitsevaan pikkukylään ottamaan selvää harvinaisesta jade-esiintymästä. Hän ei ole tästä komennuksesta kovin iloinen, eikä taida ollakaan kovin monen liikemiehen suurin unelma päästä tarpomaan jorpakkoon jonkin typerän kivilajin takia. Hän saapuu junalla kaupunkiin josta alkaa puuduttava matka kohti määränpäätä, mukanaan opas (Mako Iwamatsu) sekä yllätysseuralaisena mukaan tullut yakuza (Renji Ishibashi), jonka “perheelle” Wadan edustama yhtiö on velkaa, ja täten hänet lähetettiin turvaamaan että potti hoidetaan kotiin. Ja näin seikkailu on valmis alkamaan.
Bird People in Chinaa voisi jopa kutsua eräänlaiseksi road-movieksi, tai ainakin ensimmäistä puoliskoa. Sillä koko elokuvan ensimmäinen puolisko oikeastaan keskittyy tuohon matkaan kohti määränpäätä, jonka varrelle mahtuu jos jonkinlaista edesottamusta. Elokuvan ilmapiiri myös muuttuu selvästi vakavammaksi sitä mukaan kun loppua kohden liikutaan. Tuskallinen matka muuttaa myös hahmoja, esim. aluksi kovaluonteinen yakuza suorastaan pitää Wadaa ja opasta panttivankinaan, mutta matkan edetessä hänkin alkaa pikkuhiljaa leppyä. Hahmot kokevat selvästi muitakin muutoksia raskaan matkansa aikana, esim vitsit alkavat käydä yhä vähemmäksi mitä pidämmälle päästään.
Jälkimmäinen puolisko sitten käsitteleekin seurueen saapumista määränpäähän, jossa he joutuvat vielä luonnon armoilla elämään jonkin aikaa. Vai haluavatko he enää ollenkaan palata arkeen? Kylässä asuessaan he nimittäin alkavat pikkuhiljaa löytää jonkinlaista harmoniaa, ja miettimään minkälainen elämä oikein on parasta. Voittaako rauhallinen elämä luonnon helmassa 2000-luvun tarjoamat ylellisyydet? Matkansa aikana he saivat myös vihiä legendasta, jonka mukaan kylässä asuu nainen, joka saa ihmiset lentämään. Pitääkö tämä paikkansa?
Sana “kaunis” kuvaa elokuvaa parhaiten, niin tarinansa, musiikkiensa sekä erityisesti upeiden maisemiensa vuoksi. Maisemat vielä siitäkin syystä, kuinka upeasti niitä kuvataan. Tästä esimerkkinä vaikkapa elokuvan lopetus, tai tarkemmin sanottuna kuvat joihin elokuva päättyy, on jotain aivan upeaa mitä en ole koskaan aikaisemmin nähnyt. Tarinasta tekee kauniin myös symbolismi, jota se suorastaan huokuu.
Miike on onnistunut jälleen kerran ylittämään itsensä, eikä heti uskoisi, että esimerkiksi verellä mässäilevä ultrasadistinen elokuva Ichi the Killer on saman miehen kädenjälkeä. Hän on jälleen kerran todistanut, ettei ole yhden tempun koira, vaan kykenee ohjaamaan minkälaisen elokuvan tahansa.
nimimerkki: Scuzzball
