Tässä tapauksessa ei kai voida yksiselitteisesti todeta, kuten monissa keksityissä tarinoissa, kuka on paha. Haluttu ja himoittu ohjaaja Roman Polanski meni vuosikymmeniä sitten liian pitkälle alaikäisen tytön kanssa – se on asia, jota Polanski ei itsekään kiistä. Tapaukseen liittynyt oikeudenkäynti sai kuitenkin piirteitä, joiden takia koko juttu ansaitsee tulla arvioiduksi uudelleen. Roman Polanski: Wanted and Desired ei yritä anastaa valtaa oikeudelta. Sen sijaan tämä dokumentti pyrkii selkiyttämään objektiivisesti skandaalia, jonka seurauksena kohuttu ohjaaja pakeni Amerikan luvatusta ihmemaasta ja teini-ikäinen Samantha Geimer joutui hänkin lokalehtien riepoteltavaksi.
Jos tämän dokumentin ohjannut Marina Zenovich olisi ryhtynyt ajojahtiin, saalistaakseen vain yhden tietyn päänahan, olisi dokumentti tehty kaikkein helpoimmalla ja halpamaisimmalla tavalla. Niin alhaiseen tyyliin Zenovich ja kumppaninsa eivät kuitenkaan ole myöntyneet. Skandaalin asianosaisista kuullaan kummankin puolen asianajajia, tuolloisen tuomarin, Rittenbandin, elossa olevia työtovereita, pressin edustajia ja tietysti uhriksi joutunutta Samantha Geimeriä.
Puhuvien päiden kavakadi on toteutettu niin pelkistetysti, vailla dramaattista valaistusta tai muuta vastaavaa, että haastatteluista tulee välitön ja rehellinen vaikutelma. Asianajajansa vieressä nyt keski-ikäistä tätimäisyyttä huokuva Geimer ei esimerkiksi millään lailla vaikuta julkisuustyrkyltä kostajattarelta. Siitä huolimatta hänen kantansa on kiinnostava ja kaikin puolin tärkeä.
Kohuohjaajan itsensä osalta dokumentti jää hämärämmäksi. Hänenkin kantansa kyllä kuullaan, mutta Oscar-palkittu Polanski on otettu mukaan eri tavoin kuin muut. Hänet nähdään arkistokuvissa, hänen persoonaansa luodataan otoksilla hänen elokuvistaan ja päästetäänpä hänet ääneenkin ihan itsenään, mutta vanhan henkilöhaastattelun puitteissa. Ehkä tällaisen etäisyyden ottaminen Polanskiin oli dokumentintekijöistä turvallisempaa, jos he kuvittelivat mestarin esimerkiksi voivan manipuloida heitä. Tai ehkä tämä on ollut ainut keino kaivaa tähden sisältä esiin ihminen, jonka aivoituksia suuri yleisökin ymmärtäisi. Silti olisi ollut kohteliasta edes kertoa, oliko Polanski ehdottomasti kieltäytynyt uudesta (puolueettomasta) haastattelusta tai kommentoinut tätä dokumenttiprojektia sen tekijöille mitenkään. Muutoin kyseessä on harvinaisen seikkaperäinen ja tasapuolinen selonteko jupakasta, joka painaa sen osallisia yhä.
