Vihreä maili perustuu Stephen Kingin novellisarjaan Kuoleman käytävä. Tämä on myös melko onnistunut Stephen King-filmatisointi. Tämän elokuvan ohjaaja Frank Darabont on myös ohjannut toisenkin Stephen Kingin kirjaan perustuvan elokuvan, Shawshank Redemptionin eli hölmömmällä suomititlella Rita Hayworth – Avain pakoon.
Vankilan kuolemantuomittujen osastolle tulee uusi vanki, John Coffey (Michael Clarke Duncan), joka on tuomittu sähkötuoliin kahden pikkutytön raiskauksesta ja murhasta. Vaikka mies onkin perhanan isokokoinen, niin hän on kuitenkin yllättävän rauhallinen. Vanginvartija Paul Edgecombe (Tom Hanks), joka kärsii virtsantientulehduksesta, kiinnostuu Johnista. Muutenkin seurataan vankilan asukkien ja vartijoiden edesottamuksia.
Henkilöt ovatkin varsin mielenkiintoisia. Vangeista erottuvat parhaiten John Coffeyn lisäksi Delacroix (Michael Jeter), jolla on hiiri. Sitten sinne tulee myös häijy Wild Bill Wharton (Sam Rockwell). Ja hän on varsin ikävä tyyppi vartijoiden kannalta. Häntä ollaankin vähän välistä pistämässä eristyskoppiin. Vartijoista voisin mainita lisäksi Percy Wetmoren (Doug Hutchison), joka on varsin ikävä tyyppi ja hänellä on suhteitta osavaltion kuvernööriin.
Myös näyttelijäpuoli on hyvää. Tom Hanks tekee jälleen kerran vakuuttavaa työtä. Michael Clarke Duncan, jota ei pahemmin laatuleffoissa nähdä, tekee loistavaa työtä John Coffeyna. Doug Hutchison saa Percyn vaikuttamaan jopa vieläkin veemäisemmältä tyypiltä kuin Percy on alkuperäisteoksessa. Ja myös muutkin näyttelijät ovat hyviä.
Myös toteutus on varsin hyvä. Elokuva on melko uskollinen alkuperäisteokselle. Elokuvan käsikirjoitus on erittäin toimiva. Myös teloitukset on saatu erittäin aidon ja häijyn näköisiksi. Mutta elokuvan rankimman teloituksen kohdalla käytettiin aivan liikaan vippaskonsteja vaikutuksen tehostamiseksi. Toiseksi ongelmaksi toteutuksessa muodostuu ihmetekojen toteutustapa. Ne ovat aivan liian disneymäisiä istuakseen näin vakavaan elokuvaan. Niissä kohdin olisi ollut varaa käyttää synkempää tyyliä.