Kauhuelokuva on jäänyt suomessa marginaali genreksi, joten tyylilajin harvat kotimaiset elokuvat herättävät tietenkin mielenkiintoa. Mika Waltarin novelliin perustuva Noita palaa elämää oli aikoinaan yllättävän suosittu ja nauttii tänäkin päivänä pientä kulttimainetta. Noita palaa elämään myös kohautti aikoinaan Mirja Manen kilteillä öisillä alastonkohtauksilla ja muutenkin sisälsi eroottisia painotteita. Tänä päivänä ne ovat enemmänkin huvittavia.
Tutkijat tekevät kaivauksia alueelle, jonne on tarinan mukaan aikoinaan haudattu noita seiväs rinnassaan. Lopulta tutkijat löytävät noidan ruumiin ja se viedään varastoon. Mutta pian ukkostavana iltana hautaan ilmestyykin alaston ja kovin saman näköinen tyttö. Päästään hieman sekaisin oleva olento viedään kartanoon ja pikku hiljaa hän alkaa hurmata miehiä aiheuttaen samaan aikaan kaaosta ja kuolemaa kylään. Kukaan ei ole varma onko legendaarinen noita palannut elämään.
Vanhojen suomalaisten elokuvien tapaa filmi noudattaa ohjaukseltaan monissa kohdin jähmeän teatraalisia asetelmia, vaikka jotkut näyttelijät tekevätkin kelpo työtä. Parhaimmillaan Noita palaa elämään on musiikin tahdittamissa, runollisissa ulkoilmakohtauksissa. Tuulinen suo on elokuvalle onnistunut kulissi. Loppuaan kohden elokuva muuttuu kokoajan vain sekavammaksi ja unenomaisemmaksi mikä on oikeastaan vain hyvä asia. Huippu kohauksissa Mirja Mane esimerkiksi lypsää lehmästä verta tai meinaa tanssia tutkijan suohon. Harvoin suomessa on tehty näin surrealistista elokuvaa. Tahattomalta komiikalta ja kömpelyydeltä ei todellakaan vältytä ja elokuvan sovinnainen loppu on yksinkertaisesti typerä. Tällaiset elokuvat on muutenkin pakko ottaa huumorilla.
Noita palaa elämään on nostalginen ja runollinen kauhuelokuva, joka kaltaisilleni mustavalkoisten kauhuelokuvien ystäville mainio kuriositeetti. Suomessa on toki tehty muutamia muitakin noita elokuvia mutta Noita palaa elämään älyttömyydessään uniikkia tavaraa.
nimimerkki: Welho
